Kaikki blogit puheenaiheesta Pilvisyys

Kosmiset säteet vaikuttavat pilvisyyteen ja sitä kautta ilmastoon

Auringon vaikutus ilmastoomme on huomattavan suuri, yli puolet vaikutuksesta liittyy muutoksiin auringon kokonaissäteilyn (TSI) suhteen.

Svensmarkin hypoteesi tuo esille sen seikan, että sijaintimme galaksissa mahdollistaa kosmisen säteilyn vaihtelun siinä laajuudessa, että se vaikuttaa pilvien muodostumiseen ja sitä kautta ilmastoon.

Poliitikot profiloituvat tuuliviireiksi pikemminkin kuin tieteen kannattajiksi

Princeton:in fyysikon kritiikki puree terävästi AGW -teorian kannattajia kohtaan. Hylkäämällä tieteen he pyrkivät osoittamaan ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen ainoaksi vaihtoehdoksi viimeaikaisen lämpenemisen aiheuttajana. Auringon, aurinkotuulen ja kosmisten säteiden vaikutusta ilmastoon ei ole otettu vakavasti. Auringon pilkkujen vähentyminen ja samalla kosmisten säteiden lisääntynyt vaikutus pilvisyyteen, kuten tanskalainen Svensmark on selvittänyt, saattaa pudottaa globaalia lämpötilaa seuraavien kymmenten vuosien aikana.

Auringon kokonaissäteilyn voimakkuus

NASA:n tutkimukset vuodelta 2003 osoittavat auringon kokonaissäteilyn osalta kasvavaa voimakkuutta pitemmältä ajalta. ”Auringon kokonaissäteilyn voimakkuuden (TSI) osalta auringon syklien 21- 23 aurinkominimien välillä (1978 lähtien) tarkka ja pitkän aikavälin aineisto siis osoittaa merkittävää positiivista trendiä (0,05 prosenttia vuosikymmenessä). Tämä merkittävä havainto saattaa auttaa ilmastotutkijoita erottamaan auringon ja ihmisen vaikutuksen ilmastoon.”

Aurinkomalli selittää paremmin

  Valtamediat ovat tukeneet IPCC:n ajamaa kasvihuoneiden aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä lähes kritiikittä. Tekniikka &Talous on ollut yksi harvoja lehtiä, joka on antanut tilaa myös vaihtoehtoisille teorioille. Tämä juttu on ilmestynyt T&T:n puheenvuoropalstalla 1.11.2016, jonka sisältöä olen hieman editoinut. Skeptikot eivät pidä kasvihuoneteoriaa täydellisenä selityksenä. Heidät yritetään vaientaa leimaamalla heidät ilmastonmuutoksen tai kasvihuoneilmiön kieltäjiksi. Siitä ei ole kysymys ainakaan alan tutkijoiden keskuudessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä