Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentti Sauli Niinistö

Sauli Niinistö olisi voinut puhua Trumpille velkaantumisesta

Yhdysvaltain budjettialijäämä kasvoi kolmanneksella Trumpin veronalennusten ja investointiohjelman johdosta.

Yhdysvallat velkaantuu kovaa vauhtia samalla, kun sen talous on tuntuvassa kasvussa. YLE 12.9.2018 

- Eikö ole silmiä avaavan ristiriitaista, että maailmantalous kasvaa yhä hyvää vauhtia ja USA:n talous kasvaa, mutta miksi maan taloutta hoidetaan USA:ssa niin, että valtio velkaantuu?

”puolivallaton leskimies”

Onnea Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö syntymäpäiväsi johdosta.

 

Vuosikymmenet vierähtävät, mutta työ on kesken,

kansa ei ole unohtanut,

koska valitsi itselleen presidentiksi

sittemmin uudelleen avioituneen puolivallattoman lesken.

”puolivallaton leskimies”

Onnea Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö syntymäpäväsi johdosta.

 

Vuosikymmenet vierähtävät, mutta työ on kesken,

kansa ei ole unohtanut,

koska valitsi itselleen puolivallattoman 

sittemmin uudelleen avioituneen puolivallattoman lesken.

Niinistö & Putin Sotshissa: kahdenkeskinen pääaihe lykättiin tulevaisuuteen...

KYSYMYS: Keskustelivatko Niinistö ja Putin ensinkään maidemme välisten kahdenkeskisten suhteiden pääaiheesta eli 23.8.1939 solmittuun Molotov-Ribbentrop-sopimukseen perustuneitten Suomea 1940-47 koskeneiden alueryöstöjen ja laittomien miehitysten purkamiskysymyksestä tapaamisessaan mustan vuosipäivän aattona 22.8.2018

Presidentin suuri mahdollisuus!

Presidentti Sauli Niinistön ylivertainen johtajuus on alkanut ilmeisesti närästää joitakin kirjallisesti lahjakkaita kansalaisia juuri kun hän on täyttämässä 70 vuotta 24. elokuuta. Kritiikkiä pitää luonnollisesti olla avoimessa demokratiassa kaikkia valtaapitäviä kohtaan.

Toisaalta pitää muistaa kritisoinnissa se, että kritiikin kaikki merkitys menee suoraan viemäriin, jos siinä esiintyy asiavirheitä. Emmekö voi hyväksyä konsensushengen mukaista presidenttiä, jonka sanoilla on aitoa valtaa jopa maailmanpolitiikassa.

Lännen säännöt, Idän säännöt – vai mennäänkö ilman sääntöjä?

Lännen säännöt, Idän säännöt – vai mennäänkö ilman sääntöjä?

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys murenee, mutta mitä tilalle?

*

Nato-jäsenyydessä presidentti Niinistön ei ole syytä mennä kansan selän taakse

Presidentti Niinistön Financial Times -lehdelle antama haastattelu julkaistiin tänään. Haastattelun otsikko oli ”Finnish leader says EU losing out to strongman politics” (FT 4.6.2018).

Kirjoitus julkaistiin samana päivänä, kun Suomessa vietetään puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Päivä on siis tärkeä Suomen puolustukselle ja sotilaalliselle turvallisuudelle. Kesäkuun 4. päivä on myös marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä.

Haastattelun julkaisupäivä ei ole sattumaa.

Presidentti Niinistö Financial Timesille: ”Putin ei unohda ystäviään”

Haastattelu FT:lle;

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Financial Timesille suorin sanoin vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta. Presidentin keskeinen huolenaihe on edelleen Vladimir Putinin johtama Venäjä.

Niinistön murskavoitto osin kokoomuksen ansiota

Sauli Niinistö voitti presidentivaalit kuten moni osasi ennakoida. Tuota tulostahan saattoi moni aavistella mielipidetutkimustenkin perusteella. Ulkomailla on hämmästelty sitä miten maassa jossa on näin sirpaleinen puoluejärjestelmä kuin Suomessa yksi henkilö voi saada ensimmäisellä kierroksella noin suuren äänimäärän.

Vaalitenttien tasapuolisuudesta ja kiusaamisesta

Nyt saa monesta paikasta lukea persujen itkua kun ehdokas Huhtasaarta muka kiusataan.

Pohjanoteeraus on tämänpäiväinen persudosentin blogi, jossa hän kirjoittaa, että Lauraa kiusataan.

Mitenkään tämä itku ei erotu muutenkaan persujen käytöksestä tai tyylistä kirjoittaa eri asioista. Uhrautuminen ja valittaminen on pääkohta, oli sitten kyse Huhtasaaresta, Halla-ahosta tai Hakkaraisesta, ja tietysti sitten vielä pettureista, eli sinisitä puhuminen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä