Kaikki blogit puheenaiheesta Syöpäsairaudet

Tausta ei saa vaikuttaa lapsen selviytymiseen syövästä - tähän tultava muutos!

Muutama viikko sitten luin hätkähdyttävän uutisen Suomesta. Siinä kerrottiin tuoreesta suomalaistutkimuksesta1), jonka mukaan pienituloisten lapset kuolevat syöpään rikkaiden perheiden lapsia herkemmin. Jäin miettimään, miten tämä voi olla mahdollista tasa-arvoiseen hoitoon perustuvassa maassamme. Tämä ei saisi olla Suomessa edes mahdollista. Suomessa syöpään sairastuvat lapset nimittäin hoidetaan maksutta yliopistosairaaloissa ja kaikki potilaat myös saavat sairauteensa samantasoista ja -arvoista hoitoa.

Kuinka välttyisin syövältä?

Syöpä on sanana kauhistuttava. Syöpäsolut ovat ovelia ujuttautujia, jotka syövät terveitä. Syöpä on aiemmin ollut pelottava, mutta nykyisten, kehittyneiden hoitomuotojen avulla, useimmat paranevat. 

Vast'ikään ruotsalaistutkimus on todennut, että anemiaa tai alhaista hemoglobiaa sairastaville määrätyissä rautatableteissa on syöpää aihuttavia ainesosia.

Syöville altistumista on todettu tupakoivilla ja punaisen lihan syöjillä. Kuitenkaan suoraa yhteyttä yhdenkään altistavan tekijän osuudesta ei ole täyttä varmuutta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä