*

Kaikki blogit puheenaiheesta Evoluutio

Elämmekö jo liian vanhoiksi ?

Viimeisten sadan vuoden aikana suomalaisten elintaso on noussut huomattavasti, ja sen seurauksena kuolevuus on reippaasti  alentunut. Kun sata vuotta sitten syntyneellä suomalaisella miehellä oli tilastollista elinaikaa 43 vuotta ja naisella 49 vuotta, niin tänä päivänä elinajanodote on noussut miehillä 76 vuoteen ja naisilla 83 vuoteen.

Evoluutio ja kristinusko. Avoin kirje Laura Huhtasaarelle

Mediassa on paljon irvailtu sillä, että ette usko evoluutioon. Sillekin on rivejä käytetty, kuinka olisitte mahdollisesti avoin evoluutio ajatukselle. Niin tai näin haluan tarjota seuraavat rohkaisun sanat tulevalle presidentillemme. Uskokaa juuri niin kuin uskotte. Suomessa on uskonnonvapaus. Toivon kuitenkin, että seuraavista ajatuksista on hyötyä teille. Päädyitte&nb

Kreationismi on uskoa Jumalaan

Viime aikoina on ollut keskustelua Laura Huhtasaaren kannattamasta kreationismista. Sitä on väitetty epätieteelliseksi ja tarjottu evoluutioteoriaa vastaukseksi. Kreationismissa ei ole kuitenkaan mitään epätieteellistä ja se on varsin hyvä selitys maailman ja elämän synnylle – päinvastoin kuin evoluutioteoria.

Niukkuudesta elämänlaatua ja terveyttä ---

--- näin voidaan päätellä muusta eläinkunnasta, joka joutuu ”otsansa hiessä jokapäiväisen leipänsä metsästämään” - pieni nälkä juoksuttaa lujempaa ja näin saalis jää varmemmin hampaisiin.

Niukkuus ja pieni puute on kulkenut suurimman osan biosfäärillisestä elämänkaaresta – alkaen jo satoja miljoonia vuosia. Ihmisen ylensyönti on harvinaisena pari tuhatta vuotta vanhaa ja yleisempänä vain pari sataa vuotta ja tämäkin vain koskien pientä vähemmistöä, nykyaikana yhä lisääntyen.

 

Ruokaa pellosta suoraan pöytään – ilman välikäsiä

Tulevaisuus- ja köyhyystutkija Maria Ohisalo |1 esitti tämän yllättävän tosiasian, joka on vallinnut luonnossa eli meitäkin elättävässä biosfäärissä jo satoja miljoonia vuosia. Ruokaa suoraan kasvualustalta – maataloudesta suoralogistiikkana kotitalouspöytään – niin.

Ihmiskunnan viholliset

Turkin itsevaltainen presidentti on ihmisoikeuksien ja sananvapauden rajoittamisen lisäksi poistamassa evoluutioteorian opettamisen lukioista ja vastaavasti lisäämässä uskonnon opetusta.

Vaikea uskoa että vielä muutama vuosi sitte puhuttiin vakavasti maan mahdollisesta liittymisestä euroopan unioniin, niin nopeasti on maa vajoamassa sekulaarista demokratiasta kohti teokraattista diktatuuria. On surullista ja turhauttavaa ymmärtää että tieteen ohittavan fundamentalismin ja tältä osin pimeän keskiajan paluun uhka on todellisuutta vielä 2017.  

Luomisoppi vai evoluutioteoria? (jumala on molemmat?)

Miten maailma on syntynyt. Onko Jumala luonut maailman ja ihmisen. Onko maailma syntynyt jotenkin muuten ja Jumala luonut vain ihmisen. Loiko Jumala ihmisen omaksi kuvakseen. Onko evoluutio totta?

Turkki aikoo jatkossa opettaa maan lukioissa vain luomisoppia. Evoluutioteoriaa ei jatkossa opetettaisi koska se on niin vaikea aihe. Jotenkin voikin ymmärtää, että jos opetetaan kahta oppia, teoriaa, jotka kumoavat toisensa niin hankalaa voi opettaminen olla. Toisaalta eikö olekin niin, että muslimeista enemmistö on luomisopin kannalla?

Mitä tarkoittaa läntinen arvomaailma?

Kokoomus ja kokoomuspohjainen presidenttimme peräänkuuluttavat läntisen maailman arvomaailmaa |1 täältä lännen ja idän vedenjakajalta. Jopa turkulaiset ovat oivaltaneet, että Suomi itäistyy tavoiltaan, perinteiltään – historialtaan ja kulttuuriltaan lähestyttäessa Imatraa, Joensuuta ja Kainuuta.

Biologia tukee Raamatun luomiskertomusta

Onko luonnonhistoriaa mahdollista todistaa tieteellisesti? Ei ole, sillä menneitä tapahtumia on mahdotonta todistaa empiiristen menetelmien avulla. Luonnonhistorian tutkimuksessa, onkin kyse siitä, että eri alkuperämalleja käytetään luonnonhistorian tarkastelukehyksenä.

Siirtolaiskriisi on vain hyvin mitätön osa evoluutiota

Ihmiselle on kautta historiansa ollut ominaista nähdä itsensä luonnon yläpuolisena luomakunnan kruununa. Muiden inhimillisten ominaisuuksien ohella mm. kunnianhimo ja suuruudenhulluus ovat piirteitä, jotka ovat ajaneet ihmisiä ja ihmiskuntaa eteenpäin. Suuruudenkaipuussaan länsimaiset uskontokunnat ovat rohjenneet päätellä, että jumalat loivat maailman ihmistä varten ja jumalilla on ihmislapsia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä