Suomettuminen http://ilgron11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/136884/all Wed, 01 Aug 2018 14:52:35 +0300 fi Suomettuminen tänään? http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258936-suomettuminen-tanaan <p>Alpo Rusi pohtii asiallisesti Iltalehden Näkökulmassa suomettumisen haamua Suomen politiikassa tänään. Pohdinta tuli ajankohtaiseksi Trumpin ja Putinin tapaamisen yhteydessä Helsingissä. Koko läntinen media pohti, onko Suomi uudelleen ajautumassa Venäjän vaikutuspiiriin, koska ei kuulu Natoon.</p> <p><a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807302201104337_pi.shtml" title="https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807302201104337_pi.shtml">https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807302201104337_pi.shtml</a></p> <p>Suomessa ei suomettumisen aikaa ole kunnolla edes tutkittu. Asiallista pohdintaa Rusilta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Alpo Rusi pohtii asiallisesti Iltalehden Näkökulmassa suomettumisen haamua Suomen politiikassa tänään. Pohdinta tuli ajankohtaiseksi Trumpin ja Putinin tapaamisen yhteydessä Helsingissä. Koko läntinen media pohti, onko Suomi uudelleen ajautumassa Venäjän vaikutuspiiriin, koska ei kuulu Natoon.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807302201104337_pi.shtml

Suomessa ei suomettumisen aikaa ole kunnolla edes tutkittu. Asiallista pohdintaa Rusilta.

]]>
48 http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258936-suomettuminen-tanaan#comments Alpo Rusi Iltalehti Suomettuminen Trump ja Putin huipputapaaminen Wed, 01 Aug 2018 11:52:35 +0000 Pekka Lukkala http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258936-suomettuminen-tanaan
Lännettymisen ja suomettumisen ero http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero <p>Suomen nykyistä suhdetta Euroopan Unionin muihin jäsenmaihin, samoin kuin ETA-maihin ja Yhdysvaltoihin, on joissakin puheissa kuvattu &quot;uudeksi suomettumiseksi&quot;, jolla on viitattu valtamedian kritiikitöntä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja transatlanttiseen puolustusyhteistyöhön, vertailukohtana Suomen ja Neuvostoliiton välinen kanssakäyminen toisen maailmansodan päättymisestä 1990-luvun alkuun.</p><p>Tällainen rinnastus on kuitenkin monella tapaa omituinen, koska on valtavan suuria eroja siinä, millaiset ovat oikeasti olleet Suomen välit länteen tai itään päin. <em>Suomen päättäjät ovat koko ajan halunneet lisätä länsiliittoutumisen erilaisia muotoja</em>, alkaen pohjoismaisesta yhteistyöstä ja FINEFTA:sta jo kauan sitten, mutta välit Neuvostoliittoon ja sittemmin Venäjään ovat aina olleet varautuneet ja monilla tavoin epäluontevat. Suomella on Ruotsiin, Norjaan ja nyttemmin myös Viroon kiinteä liittolaissuhde olemattomin rajamuodollisuuksin, mutta Neuvostoliittoon ja Venäjälle on aina ollut viisumipakko. Erityisesti kun puhutaan Neuvostoliiton ajasta, on vaikea nähdä koko itäisen Euroopan kattanut neuvostomiehitys ja epädemokraattinen sosialistinen helvetti minään luonnollisena ja haluttuna tilana maanosassamme.</p><p>Monet Suomen ja Neuvostoliiton väliset asiat sotien jälkeisellä vuosikymmenillä tapahtuivat niin, että Suomen politiikkaa määritti itänaapurin ase ohimolla valvontakomission, Porkkalan tukikohdan ja runsaiden sotakorvausten muodossa. YYA-sopimuksen allekirjoittaminen huolestutti korkean tason päättäjiä. Silloin kun yhteisiä sotaharjoituksia oli tarkoitus pitää, suomalaiset päättäjät joutuivat kohteliaasti, mutta määrätietoisesti toppuuttelemaan. Samoja ongelmia en ole havainnut olevan länsimaiden kanssa. Kun Suomeen nykyään tulee silloin tällöin amerikkalaisia tai länsieurooppalaisia sotajoukkoja harjoittelemaan, ainakin 95% kansasta on vakuuttunut siitä, etteivät ne tule Suomen alueelle luvatta tai miehityksen tai vallan anastamisen tarkoituksessa. Samaa ei ole voitu sanoa puna-armeijasta tai sen seuraajasta koskaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen nykyistä suhdetta Euroopan Unionin muihin jäsenmaihin, samoin kuin ETA-maihin ja Yhdysvaltoihin, on joissakin puheissa kuvattu "uudeksi suomettumiseksi", jolla on viitattu valtamedian kritiikitöntä suhtautumista eurooppalaiseen yhteistyöhön ja transatlanttiseen puolustusyhteistyöhön, vertailukohtana Suomen ja Neuvostoliiton välinen kanssakäyminen toisen maailmansodan päättymisestä 1990-luvun alkuun.

Tällainen rinnastus on kuitenkin monella tapaa omituinen, koska on valtavan suuria eroja siinä, millaiset ovat oikeasti olleet Suomen välit länteen tai itään päin. Suomen päättäjät ovat koko ajan halunneet lisätä länsiliittoutumisen erilaisia muotoja, alkaen pohjoismaisesta yhteistyöstä ja FINEFTA:sta jo kauan sitten, mutta välit Neuvostoliittoon ja sittemmin Venäjään ovat aina olleet varautuneet ja monilla tavoin epäluontevat. Suomella on Ruotsiin, Norjaan ja nyttemmin myös Viroon kiinteä liittolaissuhde olemattomin rajamuodollisuuksin, mutta Neuvostoliittoon ja Venäjälle on aina ollut viisumipakko. Erityisesti kun puhutaan Neuvostoliiton ajasta, on vaikea nähdä koko itäisen Euroopan kattanut neuvostomiehitys ja epädemokraattinen sosialistinen helvetti minään luonnollisena ja haluttuna tilana maanosassamme.

Monet Suomen ja Neuvostoliiton väliset asiat sotien jälkeisellä vuosikymmenillä tapahtuivat niin, että Suomen politiikkaa määritti itänaapurin ase ohimolla valvontakomission, Porkkalan tukikohdan ja runsaiden sotakorvausten muodossa. YYA-sopimuksen allekirjoittaminen huolestutti korkean tason päättäjiä. Silloin kun yhteisiä sotaharjoituksia oli tarkoitus pitää, suomalaiset päättäjät joutuivat kohteliaasti, mutta määrätietoisesti toppuuttelemaan. Samoja ongelmia en ole havainnut olevan länsimaiden kanssa. Kun Suomeen nykyään tulee silloin tällöin amerikkalaisia tai länsieurooppalaisia sotajoukkoja harjoittelemaan, ainakin 95% kansasta on vakuuttunut siitä, etteivät ne tule Suomen alueelle luvatta tai miehityksen tai vallan anastamisen tarkoituksessa. Samaa ei ole voitu sanoa puna-armeijasta tai sen seuraajasta koskaan.

]]>
3 http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero#comments Euroopan unioni Neuvostoliitto Suomettuminen Venäjä Yhdysvallat Thu, 12 Jul 2018 09:02:06 +0000 Mikko Nummelin http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258121-lannettymisen-ja-suomettumisen-ero
S-sana http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254496-s-sana <p>Olin äskettäin tilaisuudessa, jossa ruodittiin YYA-Suomea sopimuksen tekemisestä sen irtisanomiseen ja hieman sen jälkeenkin. Puhujat olivat sen ajan keskeisissä asemissa olleita poliitikkoja ja diplomaatteja plus yksi nuori (minuun verrattuna). S-sanaa ei kukaan ääneen lausunut, mutta ilmassa se roikkui. Esprit de l&rsquo;escalier -hengessä en malta olla kommentoimatta asiaa minäkin.</p><p>Kylmän sodan aikana, Neuvostoliiton ollessa voimissaan oltiin koko ajan uhanalaisina, milloin enemmän milloin vähemmän mutta aina kuitenkin. Useimmat suomalaiset vaistosivat, että apua ei tulisi, jos konfliktiin jouduttaisiin. Ja oikeassa olivat, kuten nyt tiedetään. Oikeastaan ei tarvinnut edes vaistota, riitti että kuunteli liittoutuneiden suurvaltojen johtajia Teheranin (1943) ja Jaltan (1945) konferenssien jälkeen ja katseli mitä joka kerta tapahtui &ndash; ja ei tapahtunut &ndash; kun joku itäblokissa yritti irrottautua Neuvostoliiton otteesta.</p><p>Niinpä piti olla hissun kissun ja ainakin ulospäin myös mielin kielin, ja syntyi ilmiö, jota alettiin myöhemmin kutsua suomettumiseksi. Kuten tiedetään, Länsi-Saksan konservatiivit hyökkäsivät termillä liittokansleri Willy Brandtin harjoittamaa idänpolitiikkaa vastaan, mutta eihän se siihen jäänyt, vaan käsite jäi rasittamaan nimenomaan Suomen mainetta niin meillä kuin muualla. Sillä tarkoitettiin Neuvostoliiton myötäilyä enemmän kuin olisi ollut tarpeen, siis itsenäisyyden tarpeetonta itserajoittamista, jopa sen muuttumista ulkokuoreksi jonka sisällä ei enää ollut mitään. Poliittisena lyömäaseena se laajentui kuvaamaan kaikkea Neuvostoliiton myötäilyä, välttämätöntä ja tarpeetonta erottelematta. Jälkeenpäin voidaan nähdä, että myötäilyssä mentiinkin joskus tarpeettoman pitkälle, mutta arvostelijoilta on jäänyt huomaamatta tai he eivät ole halunneet huomata, miten vaikea aikalaisten oli tietää, mikä meni liian pitkälle, mikä ei. Oli tietysti myös naiiveja haihattelijoita, jotka alkoivat ihan tosissaan uskoa &rdquo;ystävyyspolitiikan&rdquo; autuaaksi tekevään voimaan ja siihen, että synnittömyytensä oli siinä velvollinen todistamaan vain toinen osapuoli, joka ei ollut Neuvostoliitto.</p><p>Alkuperäisen, edellä kuvatun merkityksensä ohella suomettumisilmiöön on luettu &ndash; ja luetaan ehkä nimenomaan nykyään &ndash; Neuvostoliiton käyttäminen sisäpolitiikan välineenä (esimerkiksi HS:n toimittaja Kari Huhta 10.1.2018). Omaa etuaan ajatelleita opportunisteja ja &rdquo;neuvostovastaisuudella&rdquo; pelanneita Suomessa olikin, mutta olisi parempi pysytellä alkuperäisessä määritelmässä. Nyttemmin, ironista kyllä, lyömäaseena käytetään pikemminkin silloista &rdquo;neuvostomyönteisyyttä&rdquo; ja koko aikakausi leimataan &rdquo;tunkkaiseksi 70-luvuksi&rdquo;. Suurinta melua pitävät sellaiset, jotka eivät noita aikoja kokeneet eivätkä tiedä mitään siitä, mitä Neuvostoliiton varjossa oleminen todella merkitsi.</p><p>Verrattomasti enemmän kuin suomettumisen suomalaisia jälkiviisaita tuomitsijoita minua kuitenkin pännivät sen ulkomaiset arvostelijat, varsinkin ne, joiden maiden johtajat jättivät Suomen Stalinin armoille edellä mainituissa konferensseissa, tekivätpä he sen pakon edessä tai ei. En minä väitä, että noista ajoista pelkästään ylpeä voi olla, mutta kuten sodassakin, oleellinen pelastettiin ja enemmänkin, sillä kun YYA-sopimuksesta aika jätti, Suomi oli verrattomasti paremmassa asemassa kuin sen ajan alkaessa, eikä kai siitä sentään pidä antaa ansiota Neuvostoliitolle?</p><p>Kylmän sodan päättyessä Suomessa tapahtui ilmiö, jota maalla kasvaneena vertaisin vasikoiden laskemiseen ulos navetasta talvikauden jälkeen: ne juoksevat aluksi villeinä pitkin laitumia kunnes rauhoittuvat. Kaikki suomalaiset eivät ole rauhoittuneet vielä neljännesvuosisadan jälkeenkään. Toisaalta on niitäkin, jotka eivät oikein näytä uskovan, että laidunkausi tosiaan alkoi jo kohta kolme vuosikymmentä sitten. Molemmille porukoille on kuitenkin yhteistä yksi asia: näkemys Suomen oikeasta suunnasta ja ulkopolitiikan perustavoitteista on hukassa. Itse asiassa viimeinen suuri hanke, jolla oli selkeä kansallinen tavoite, oli EU-jäsenyys, ja siitähän on kohta sukupolvi aikaa.</p><p>Venäjän operaation Ukrainaa vastaan Krimin miehityksineen pelätään johtavan kylmän sodan paluuseen, mutta pelko kohdistuu väärään asiaan. Kylmä sota, jota luonnehti kahden valtablokin vastakkainasettelu, oli itse asiassa poikkeava välivaihe kansainvälisen politiikan pitkässä historiassa, jota on vuosisadat, ellei vuosituhannet, leimannut kaikkien kilpailu kaikkia vastaan ja vaihtuvat taktiset liittoumat. Ei nyt olla palaamassa kahden kilpailevan ideologisen blokin maailmaan, vaan pikemminkin kansallisvaltioiden syntymisen jälkeen vallinneeseen normaalitilaan &ndash; ja sanottakoon varmuuden vuoksi, että &rdquo;normaali&rdquo; ja &rdquo;toivottava&rdquo; eivät ole tämän kirjoittajan mielestä sama asia. Niin, itse asiassa saatetaan olla palailemassa jopa kansallisvaltioita edeltäneeseen tilaan, jota sitäkin kuitenkin leimasi eri tasoisten valtiollisten ja sellaisiksi pyrkivien toimijoiden kilpailu ja vaihtuvat taktiset liittoumat.</p><p>On jotenkin ironista, että monien suomalaisten suhtautumisessa Venäjään jatkui Neuvostoliiton sortumisen jälkeen paljon samaa kuin mitä pakon edessä harjoitettiin kylmän sodan aikana, mutta nyt kun Venäjän politiikka alkaa ikävästi muistuttaa Neuvostoliiton harjoittamaa, onkin alettu osoittaa Venäjään nähden asennetta, jonka puuttumisesta käytettiin aikanaan tuota suomettumis-nimitystä. Ironista on tosin sekin, että Henry Kissinger, Zbigniew Brzezinski ja The Financial Times suosittivat Ukrainalle malliksi sellaista Suomea, jota heidän hengenheimolaisensa pitivät niin kovin moitittavana silloin, kun Jaltan sopimus oli voimassa, mutta jollainen Suomenkin nyt näköjään pitäisi heidän mielestään olla.</p><p>Natoon haluavillakin &ndash; ainakin heistä äänekkäimmillä &ndash; on toisaalta omat asennevääristymänsä ja harhainen käsitys Suomesta ja varsinkin Suomeen suhtautumisesta Natossa. Ei sinne niin vain mennä, ja jos yritettäisiin eikä päästäisikään, seuraus olisi synkkä Suomen aseman kannalta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olin äskettäin tilaisuudessa, jossa ruodittiin YYA-Suomea sopimuksen tekemisestä sen irtisanomiseen ja hieman sen jälkeenkin. Puhujat olivat sen ajan keskeisissä asemissa olleita poliitikkoja ja diplomaatteja plus yksi nuori (minuun verrattuna). S-sanaa ei kukaan ääneen lausunut, mutta ilmassa se roikkui. Esprit de l’escalier -hengessä en malta olla kommentoimatta asiaa minäkin.

Kylmän sodan aikana, Neuvostoliiton ollessa voimissaan oltiin koko ajan uhanalaisina, milloin enemmän milloin vähemmän mutta aina kuitenkin. Useimmat suomalaiset vaistosivat, että apua ei tulisi, jos konfliktiin jouduttaisiin. Ja oikeassa olivat, kuten nyt tiedetään. Oikeastaan ei tarvinnut edes vaistota, riitti että kuunteli liittoutuneiden suurvaltojen johtajia Teheranin (1943) ja Jaltan (1945) konferenssien jälkeen ja katseli mitä joka kerta tapahtui – ja ei tapahtunut – kun joku itäblokissa yritti irrottautua Neuvostoliiton otteesta.

Niinpä piti olla hissun kissun ja ainakin ulospäin myös mielin kielin, ja syntyi ilmiö, jota alettiin myöhemmin kutsua suomettumiseksi. Kuten tiedetään, Länsi-Saksan konservatiivit hyökkäsivät termillä liittokansleri Willy Brandtin harjoittamaa idänpolitiikkaa vastaan, mutta eihän se siihen jäänyt, vaan käsite jäi rasittamaan nimenomaan Suomen mainetta niin meillä kuin muualla. Sillä tarkoitettiin Neuvostoliiton myötäilyä enemmän kuin olisi ollut tarpeen, siis itsenäisyyden tarpeetonta itserajoittamista, jopa sen muuttumista ulkokuoreksi jonka sisällä ei enää ollut mitään. Poliittisena lyömäaseena se laajentui kuvaamaan kaikkea Neuvostoliiton myötäilyä, välttämätöntä ja tarpeetonta erottelematta. Jälkeenpäin voidaan nähdä, että myötäilyssä mentiinkin joskus tarpeettoman pitkälle, mutta arvostelijoilta on jäänyt huomaamatta tai he eivät ole halunneet huomata, miten vaikea aikalaisten oli tietää, mikä meni liian pitkälle, mikä ei. Oli tietysti myös naiiveja haihattelijoita, jotka alkoivat ihan tosissaan uskoa ”ystävyyspolitiikan” autuaaksi tekevään voimaan ja siihen, että synnittömyytensä oli siinä velvollinen todistamaan vain toinen osapuoli, joka ei ollut Neuvostoliitto.

Alkuperäisen, edellä kuvatun merkityksensä ohella suomettumisilmiöön on luettu – ja luetaan ehkä nimenomaan nykyään – Neuvostoliiton käyttäminen sisäpolitiikan välineenä (esimerkiksi HS:n toimittaja Kari Huhta 10.1.2018). Omaa etuaan ajatelleita opportunisteja ja ”neuvostovastaisuudella” pelanneita Suomessa olikin, mutta olisi parempi pysytellä alkuperäisessä määritelmässä. Nyttemmin, ironista kyllä, lyömäaseena käytetään pikemminkin silloista ”neuvostomyönteisyyttä” ja koko aikakausi leimataan ”tunkkaiseksi 70-luvuksi”. Suurinta melua pitävät sellaiset, jotka eivät noita aikoja kokeneet eivätkä tiedä mitään siitä, mitä Neuvostoliiton varjossa oleminen todella merkitsi.

Verrattomasti enemmän kuin suomettumisen suomalaisia jälkiviisaita tuomitsijoita minua kuitenkin pännivät sen ulkomaiset arvostelijat, varsinkin ne, joiden maiden johtajat jättivät Suomen Stalinin armoille edellä mainituissa konferensseissa, tekivätpä he sen pakon edessä tai ei. En minä väitä, että noista ajoista pelkästään ylpeä voi olla, mutta kuten sodassakin, oleellinen pelastettiin ja enemmänkin, sillä kun YYA-sopimuksesta aika jätti, Suomi oli verrattomasti paremmassa asemassa kuin sen ajan alkaessa, eikä kai siitä sentään pidä antaa ansiota Neuvostoliitolle?

Kylmän sodan päättyessä Suomessa tapahtui ilmiö, jota maalla kasvaneena vertaisin vasikoiden laskemiseen ulos navetasta talvikauden jälkeen: ne juoksevat aluksi villeinä pitkin laitumia kunnes rauhoittuvat. Kaikki suomalaiset eivät ole rauhoittuneet vielä neljännesvuosisadan jälkeenkään. Toisaalta on niitäkin, jotka eivät oikein näytä uskovan, että laidunkausi tosiaan alkoi jo kohta kolme vuosikymmentä sitten. Molemmille porukoille on kuitenkin yhteistä yksi asia: näkemys Suomen oikeasta suunnasta ja ulkopolitiikan perustavoitteista on hukassa. Itse asiassa viimeinen suuri hanke, jolla oli selkeä kansallinen tavoite, oli EU-jäsenyys, ja siitähän on kohta sukupolvi aikaa.

Venäjän operaation Ukrainaa vastaan Krimin miehityksineen pelätään johtavan kylmän sodan paluuseen, mutta pelko kohdistuu väärään asiaan. Kylmä sota, jota luonnehti kahden valtablokin vastakkainasettelu, oli itse asiassa poikkeava välivaihe kansainvälisen politiikan pitkässä historiassa, jota on vuosisadat, ellei vuosituhannet, leimannut kaikkien kilpailu kaikkia vastaan ja vaihtuvat taktiset liittoumat. Ei nyt olla palaamassa kahden kilpailevan ideologisen blokin maailmaan, vaan pikemminkin kansallisvaltioiden syntymisen jälkeen vallinneeseen normaalitilaan – ja sanottakoon varmuuden vuoksi, että ”normaali” ja ”toivottava” eivät ole tämän kirjoittajan mielestä sama asia. Niin, itse asiassa saatetaan olla palailemassa jopa kansallisvaltioita edeltäneeseen tilaan, jota sitäkin kuitenkin leimasi eri tasoisten valtiollisten ja sellaisiksi pyrkivien toimijoiden kilpailu ja vaihtuvat taktiset liittoumat.

On jotenkin ironista, että monien suomalaisten suhtautumisessa Venäjään jatkui Neuvostoliiton sortumisen jälkeen paljon samaa kuin mitä pakon edessä harjoitettiin kylmän sodan aikana, mutta nyt kun Venäjän politiikka alkaa ikävästi muistuttaa Neuvostoliiton harjoittamaa, onkin alettu osoittaa Venäjään nähden asennetta, jonka puuttumisesta käytettiin aikanaan tuota suomettumis-nimitystä. Ironista on tosin sekin, että Henry Kissinger, Zbigniew Brzezinski ja The Financial Times suosittivat Ukrainalle malliksi sellaista Suomea, jota heidän hengenheimolaisensa pitivät niin kovin moitittavana silloin, kun Jaltan sopimus oli voimassa, mutta jollainen Suomenkin nyt näköjään pitäisi heidän mielestään olla.

Natoon haluavillakin – ainakin heistä äänekkäimmillä – on toisaalta omat asennevääristymänsä ja harhainen käsitys Suomesta ja varsinkin Suomeen suhtautumisesta Natossa. Ei sinne niin vain mennä, ja jos yritettäisiin eikä päästäisikään, seuraus olisi synkkä Suomen aseman kannalta.

]]>
3 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254496-s-sana#comments Jälkiviisaus Jaltan sopimus Suomettuminen YYA Fri, 27 Apr 2018 11:47:16 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254496-s-sana
Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu yhdessä kuvassa http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247954-suomalainen-turvallisuuspoliittinen-keskustelu-yhdessa-kuvassa <p>Suurin osa suomalaisista tietää, ettemme pärjää sotilaallisessa kriisissä yksin, mutta silti suurin osa vastustaa sotilaallista liittoutumista läntisten demokratioiden kanssa. Ilmentää aika hyvin sitä, miksi suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on niin luokattoman huonoa, ja miksi se on johtanut pitkittyneeseen suomettumiseen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suurin osa suomalaisista tietää, ettemme pärjää sotilaallisessa kriisissä yksin, mutta silti suurin osa vastustaa sotilaallista liittoutumista läntisten demokratioiden kanssa. Ilmentää aika hyvin sitä, miksi suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on niin luokattoman huonoa, ja miksi se on johtanut pitkittyneeseen suomettumiseen.

]]>
21 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247954-suomalainen-turvallisuuspoliittinen-keskustelu-yhdessa-kuvassa#comments Demokratia Liittoutumattomuus Nato Suomettuminen Turpo Wed, 20 Dec 2017 10:27:03 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247954-suomalainen-turvallisuuspoliittinen-keskustelu-yhdessa-kuvassa
Suomettuminen syvenee http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247396-suomettuminen-syvenee <p>Viimepäivinä on hurrattu, kun on saatu<strong> Paavo Väyrynen</strong> mukaan presidenttikisaan. Kisaa on sanottu laimeaksi, mutta miksi sen pitäisikään olla repivää. Mehän olemme valitsemassa maalle presidenttiä, emmekä pitämässä hauskaa ehdokkaiden kustannuksella.</p><p>Paavo huudettiin mukaan pelleksi, sillä muut pellet eivät olleet tarpeeksi hauskoja.</p><p>Istuva pelle on liian ylivoimainen, eikä hän naurata ketään, koska kannattajat eivät halua tehdä mitään, että suosio ei lopahtaisi.</p><p>Suuri haastaja eli vihreiden <strong>Pekka Haavisto</strong> on nyt omillaan. Nostetta ei tule <strong>Sauli Niinistö</strong>-kammosta, eli viime kierroksen kuka muu tahansa paitsi Niinistö on hiipunnut ja samalla katosi Haaviston äänestäjäpohja.</p><p><strong>Tuula Haatainen </strong>ei ole tuonut kaivattua haastetta, koska hän on sortunut nälvimiseen. Ei pikkuruinen näprääminen ja Niinistön jalustan nakertaminen tuonut <strong>Matti Vanhaselle</strong>&nbsp;mitään nostetta. Miksi Tuula edes yritti tuota samaa.</p><p><strong>Laura Huhtasaari</strong> ei ole saanut ääntään kuuluviin ja nyt on hänen historiataustakin jo nostettu häntä vastaan. Laura menetti etsikkoaikansa kovin nopeasti.</p><p><strong>Nils Torvalds</strong> veti esiin Nato-kortin, mutta taisi hukkua tähän oljenkorteensa heti alkuunsa. Tästä myöhemmin tuossa suomettumisosuudessa.</p><p><strong>Merja Kyllönen</strong> menetti viimeistään itsenäisyypäivän juhlapuvullaan mahdollisuutensa. Juhlapuku ja arkilasit kirjoitti iltapäivälehdistö. Miten Merja voisi klaarata isännöinnin, koska ei osaa edes olla vieraana?</p><p>No nyt sitten kun Paavo Väyrynen on huudettu sisään vauhti muuttuu!</p><p>Ei muutu!</p><p>Suomen suomettuminen syvenee, valittiinpa kuka tahansa eli Sauli Niinistö. Hänethän joka tapauksessa valitaan, sanoipa Paavo vaikka mitä.</p><p>Suomi ei pääse suomettumisen suosta mihinkään. Me olemme ja pysymme Venäjän kainalossa, vaikka kuka tahansa noista ehdokkaista valittaisiin. Paavo olisi kaikkein pahin vaihtoehto, jos suomettumisesta todella haluttaisiin eroon.</p><p>Matti Vanhanen on niin suomettunut, että sen harmaammaksi ei enää suomettuminenkaan voi mennä.</p><p>Tuulan uudet tuulet eivät suomettumista hetkauta, eikä edes Nils pystynyt natomyönteisyydellään nostamaan muita kysymyksiä ylös, kun sai heti siipeensä natosta.</p><p>Natosta ei suomalaiset osaa keskustella. Se on yksi hyvä suomettumisen mittari, sanomme olevamme länsimainen demokratia, mutta olemme hiljaa kaikista Venäjää ärsyttävistä asioista.</p><p>Demokratiassa äänestäjillä on puhevaltaa, mutta Suomessa ei äänestäjällä ole vaihtoehtoja siinä suhteessa, vaikka puolueita on joka sormelle.</p><p>Vaikka eihän Suomessa ole tuo keskustelu kovin juurevaa, olipa kyseessä, Nato, pakkoruotsi, maahanmuutto, natsit, verotus, sisäpolitiikka tai ulkopolitiikka. Esson baarissa ei uskalleta puhua, vaikka meillä on vapaa maa, niin somekyttääjät ovat aina kuulolla. Vapaa keskustelu on kuollut, sitä ei tarvinnut kenenkään edes tappaa suomettuminen on sen nujertanut.</p><p>Sauli Niinistön ensimmäinen presidenttikausi on kohta lopuillaan, mutta suomettuminen on hoitamatta. Sauli ei siis ole hoitanut unilukkarin tehtäväänsä kunnialla. Suomettumisen voimasta kertoo&nbsp; hänen korkea kannatusprosentinsakin, eihän se muusta kerrokaan.&nbsp;</p><p>Kun ei natomyönteinen<strong> Martti Ahtisaari</strong> tuonut Suomea Natoon, niin miten ihmeessä sen toisi joku muu? Martin toista kautta ei tullut, koska se eliminoitiin Naton tilalle piti saada ensimmäinen nainen. Olisihan<strong> Tarja Halonen</strong> voinut vielä yhden kauden odottaa, olisi vielä tänäänkin presidentti jos olisi odottanut.</p><p>Hyvä ettei malttanut, sillä silloin ei todennäköisesti Niinistöstä olisi koskaan noussut presidenttiä. Hän olisi nyt kisassa samanlainen noviisi kuin kaikki toisetkin ehdokkaat Paavoa lukuun ottamatta, sillä Paavo on neljättä kertaa mukana ja ei millään muotoa voi kutsua noviisiksi. Mutta tuskin Sauli Niinistö olisi enää edes ehdolla.</p><p>Kuka ehdokkaista sitten voisi nousta Venäjää vastustamaan Nato-kysymyksessä, paitsi Nils joka puhuu lämpimikseen. Ei hänellä olisi mahdollisuutta presidenttinä tehdä muutosta, ei Saulikaan ole mitään muutosta tuonut. Hän on vain hoitanut presidentin hommaa paremmin, kuin Tarja Halonen, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Ravintolassa tarjoilija voi tuoda sinulle pihvin päytään paremmin kuin edeltäjänsä, mutta pihvi ei tarjoilusta parane, se pitää myös paistaa paremmin keittiössä.</p><p>Pitää siis olla pääministeri joka Suomea ohjastaa paremmin, eikä siinä silloin auta hurrata vaikka Paavo nouseekin mukaan presidenttikisaan. Meille on tulossa seuraavaksi pääministeriksi <strong>Petteri Orpo</strong>, - ei paljon naurata.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viimepäivinä on hurrattu, kun on saatu Paavo Väyrynen mukaan presidenttikisaan. Kisaa on sanottu laimeaksi, mutta miksi sen pitäisikään olla repivää. Mehän olemme valitsemassa maalle presidenttiä, emmekä pitämässä hauskaa ehdokkaiden kustannuksella.

Paavo huudettiin mukaan pelleksi, sillä muut pellet eivät olleet tarpeeksi hauskoja.

Istuva pelle on liian ylivoimainen, eikä hän naurata ketään, koska kannattajat eivät halua tehdä mitään, että suosio ei lopahtaisi.

Suuri haastaja eli vihreiden Pekka Haavisto on nyt omillaan. Nostetta ei tule Sauli Niinistö-kammosta, eli viime kierroksen kuka muu tahansa paitsi Niinistö on hiipunnut ja samalla katosi Haaviston äänestäjäpohja.

Tuula Haatainen ei ole tuonut kaivattua haastetta, koska hän on sortunut nälvimiseen. Ei pikkuruinen näprääminen ja Niinistön jalustan nakertaminen tuonut Matti Vanhaselle mitään nostetta. Miksi Tuula edes yritti tuota samaa.

Laura Huhtasaari ei ole saanut ääntään kuuluviin ja nyt on hänen historiataustakin jo nostettu häntä vastaan. Laura menetti etsikkoaikansa kovin nopeasti.

Nils Torvalds veti esiin Nato-kortin, mutta taisi hukkua tähän oljenkorteensa heti alkuunsa. Tästä myöhemmin tuossa suomettumisosuudessa.

Merja Kyllönen menetti viimeistään itsenäisyypäivän juhlapuvullaan mahdollisuutensa. Juhlapuku ja arkilasit kirjoitti iltapäivälehdistö. Miten Merja voisi klaarata isännöinnin, koska ei osaa edes olla vieraana?

No nyt sitten kun Paavo Väyrynen on huudettu sisään vauhti muuttuu!

Ei muutu!

Suomen suomettuminen syvenee, valittiinpa kuka tahansa eli Sauli Niinistö. Hänethän joka tapauksessa valitaan, sanoipa Paavo vaikka mitä.

Suomi ei pääse suomettumisen suosta mihinkään. Me olemme ja pysymme Venäjän kainalossa, vaikka kuka tahansa noista ehdokkaista valittaisiin. Paavo olisi kaikkein pahin vaihtoehto, jos suomettumisesta todella haluttaisiin eroon.

Matti Vanhanen on niin suomettunut, että sen harmaammaksi ei enää suomettuminenkaan voi mennä.

Tuulan uudet tuulet eivät suomettumista hetkauta, eikä edes Nils pystynyt natomyönteisyydellään nostamaan muita kysymyksiä ylös, kun sai heti siipeensä natosta.

Natosta ei suomalaiset osaa keskustella. Se on yksi hyvä suomettumisen mittari, sanomme olevamme länsimainen demokratia, mutta olemme hiljaa kaikista Venäjää ärsyttävistä asioista.

Demokratiassa äänestäjillä on puhevaltaa, mutta Suomessa ei äänestäjällä ole vaihtoehtoja siinä suhteessa, vaikka puolueita on joka sormelle.

Vaikka eihän Suomessa ole tuo keskustelu kovin juurevaa, olipa kyseessä, Nato, pakkoruotsi, maahanmuutto, natsit, verotus, sisäpolitiikka tai ulkopolitiikka. Esson baarissa ei uskalleta puhua, vaikka meillä on vapaa maa, niin somekyttääjät ovat aina kuulolla. Vapaa keskustelu on kuollut, sitä ei tarvinnut kenenkään edes tappaa suomettuminen on sen nujertanut.

Sauli Niinistön ensimmäinen presidenttikausi on kohta lopuillaan, mutta suomettuminen on hoitamatta. Sauli ei siis ole hoitanut unilukkarin tehtäväänsä kunnialla. Suomettumisen voimasta kertoo  hänen korkea kannatusprosentinsakin, eihän se muusta kerrokaan. 

Kun ei natomyönteinen Martti Ahtisaari tuonut Suomea Natoon, niin miten ihmeessä sen toisi joku muu? Martin toista kautta ei tullut, koska se eliminoitiin Naton tilalle piti saada ensimmäinen nainen. Olisihan Tarja Halonen voinut vielä yhden kauden odottaa, olisi vielä tänäänkin presidentti jos olisi odottanut.

Hyvä ettei malttanut, sillä silloin ei todennäköisesti Niinistöstä olisi koskaan noussut presidenttiä. Hän olisi nyt kisassa samanlainen noviisi kuin kaikki toisetkin ehdokkaat Paavoa lukuun ottamatta, sillä Paavo on neljättä kertaa mukana ja ei millään muotoa voi kutsua noviisiksi. Mutta tuskin Sauli Niinistö olisi enää edes ehdolla.

Kuka ehdokkaista sitten voisi nousta Venäjää vastustamaan Nato-kysymyksessä, paitsi Nils joka puhuu lämpimikseen. Ei hänellä olisi mahdollisuutta presidenttinä tehdä muutosta, ei Saulikaan ole mitään muutosta tuonut. Hän on vain hoitanut presidentin hommaa paremmin, kuin Tarja Halonen, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Ravintolassa tarjoilija voi tuoda sinulle pihvin päytään paremmin kuin edeltäjänsä, mutta pihvi ei tarjoilusta parane, se pitää myös paistaa paremmin keittiössä.

Pitää siis olla pääministeri joka Suomea ohjastaa paremmin, eikä siinä silloin auta hurrata vaikka Paavo nouseekin mukaan presidenttikisaan. Meille on tulossa seuraavaksi pääministeriksi Petteri Orpo, - ei paljon naurata.

 

]]>
65 http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247396-suomettuminen-syvenee#comments Kotimaa Suomettuminen Sat, 09 Dec 2017 20:14:17 +0000 Ari Alsio http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247396-suomettuminen-syvenee
”Savuavan aseen” löytyminen otti aikansa http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246707-savuavan-aseen-loytyminen-otti-aikansa <p>Helsingin Sanomien (HS) kirja-arvostelijan tehtävä on merkittävä, koska lehdessä esitettyjen arvioiden jälkeen on niitä, jotka pohtivat, onko heillä kanttia murtaa arvovaltaisen median mielipidettä. Suomessa HS mielletään usein viranomaiseksi, ei niinkään neljänneksi valtiomahdiksi, joka vartioisi viranomaisen vallankäyttöä.</p><p>Suomen&nbsp; harjoittama puolueettomuuspolitiikka oli järkevä linja idän ja lännen vastakkainasettelun olosuhteissa. Suomi toteutti taitavaa diplomatiaa, jonka ansiosta maamme kytkeytyminen läntiseen talousintegraatioon turvattiin ja sotilaallinen painostus torjuttiin viime hetkellä. Ongelmat syntyivät, kun linja alkoi muuttua&nbsp; enemmänkin puolueettomuudeksi Neuvostoliiton hyväksi kuin Suomen läntisen aseman vahvistamiseksi vuodesta 1972. Tämän seurauksena &rdquo;välttämättömästä myöntyväisyydestä&rdquo; -&nbsp; siis reaalipolitiikasta - antauduttiin tarpeettomaan myöntyväisyyteen ja Moskovan politiikan myötäilyyn, suomettumiseen, mikä rämetti poliittista kulttuuria.</p><p>Jääviyskysymykset ovat usein ongelmana valtion hallinnossa, talouselämässä ja politiikassa. Jääviyskysymyksen tulee koskea myös journalismia. Lukijan olisi syytä tietää, millaisista lähtökohdista ja taustasta kriitikko tarkastelee arvionsa kohdetta. Se vahvistaisi kritiikin uskottavuutta ja antaisi lukijalle paremman mahdollisuuden vastakritiikkiin. Tohtori <strong>Veli-Pekka Leppäsen</strong> kirjoittamassa tohtori&nbsp;<strong>Alpo Rusin</strong> ja tietokirjailija&nbsp;<strong>Jarmo Korhosen</strong>&nbsp;<em>Kremlin</em><em> jalanjäljet </em><em>(Docendo, 2017)&nbsp;</em>-teoksen Helsingin Sanomissa julkaistussa kritiikissä (25.11.) kuultaa jääviysongelma. Ehkä lopulta oli kuitenkin hyvä, että hän sen kirjoitti. Leppäsen kritiikki nimittäin vahvistaa kirjamme perusteesiä, jonka mukaan vuoden 2002 vakoilukohun taustalla olivat poliittiset tekijät.</p><p><em>Kremlin jalanjäljissä&nbsp;</em>&nbsp;monet aiemmin irralliset yksityiskohdat asettuvat lopultakin loogiseen kokonaisuuteen. Tämä oli mahdollista, kun haastateltavat vihdoin kertoivat tietonsa. Lopputulos oli suuri helpotus allekirjoittaneelle, kun totuus järjettömän vakoilujahdin taustoista selvisi. Olemme toki juuri siksi olleet valmistautuneita tällaiseen arvottomaan ryöpytykseen, jota Leppäsen kritiikki sisältää. Kysyimme yhä uudestaan, kuuluiko vakoilukohuun myös Venäjän hybridivaikuttamisena tunnettu ilmiö, koska ajojahdin taustahenkilöitä yhdisti pitkäkestoinen kontaktityö itätiedustelun lonkeroihin.&nbsp;</p><p>Veli-Pekka Leppänen väitteli tohtoriksi Suomen kommunistisen puolueen hajoamista käsitelleellä väitöskirjalla&nbsp;<em>Kivääri vai äänestyslippu. Suomen </em><em>kommunistinen</em><em> puolue</em>&nbsp;1964&minus;1970 (Edita, 1999).&nbsp; Väitöskirjan arviossa professori <strong>Jukka Paastela</strong> havaitsi, että &rdquo;Ei totisesti jää epäselvyyttä siitä, kumman osapuolen puolella kirjoittajan sympatiat ovat&rdquo;. Leppänen on toimittaja ja kriitikko, joka kirjoittaa ahkerasti etenkin Helsingin Sanomiin. Viimeksi hän on toimittanut kaksi laajaa nidettä <strong>Erkki Tuomiojan</strong> (sd.) 1990-luvun päiväkirjoja. Leppänen on esitelmöinyt mm. <strong>Otto Wille Kuusisen</strong> elämäntyöstä. On kysyttävä, onko hänellä esimerkiksi taloudellisia yhteyksiä Otto Wille ja Hertta Kuusisen säätiöön Helsingissä? Onko väärin olettaa, että hänellä on entisenä kommunistina edelleen vahvat vasemmistosympatiat? Tähän ei ole huomauttamista vapaassa kansanvallassa sinänsä, mutta silloin on, mikäli nämä sympatiat estävät kirjoittamasta objektiivisesti kirja-arvosteluja.</p><p>Leppänen on onnistunut varsin usein kirjoittamaan kritiikin, joka eroaa saman teoksen muista kritiikeistä. Tämäkin voidaan laskea hänelle eduksi ellei kyse ole henkilökohtaisten asenteiden sekoittumisesta objektiiviseen tarkastelutavoitteeseen, mikä tulisi olla hyvässä kirja-arvostelussa aina yksi päätavoite. Tällainen tapaus oli vaikkapa <strong>Reijo Mäen</strong>&nbsp;<em>Sheriffi-&nbsp;</em>teos, jonka Leppänen lyttäsi HS:ssa 2003, mutta jonka alan kriitikot kuitenkin palkitsivat vuoden teoksena. Hakukone osoitti, että vastaavia tapauksia on useita. Leppäsen kiittäviä arvioita saavat etenkin vasemmistopoliitikot, ja teokset, joissa on hänelle läheinen yhteiskunnallinen&nbsp; sanoma. Leppänen kirjoitti 6.6.2015 HS:n kuukausiliitteessä ansiokkaan artikkelin sodan aikana kuolemaan tuomitun ja teloitetun <strong>Martta Koskisen</strong> elämästä. Hän osoitti perustellusti sympatiansa SKP:n maanalaisen toiminnan johtajana toimineen <strong>Yrjö Leinon</strong> apurin, &rdquo;ompelijan&rdquo; kohtalosta. Koskinen oli toiminut sodan aikana Neuvostoliiton tiedustelun hyväksi, mutta hänen saamansa tuomio poliittisluonteisesta vakoilusta oli kohtuuton, kun samoihin tekoihin syyllistyneitä johtotason kommunisteja armahdettiin.&nbsp;</p><p>Leppänen pyöritti Kremlin jalanjäljet-kritiikissään&nbsp; samaa levyä, jonka HS valitsi koneeseensa jo syyskuussa 2002, kun se alkoi käsitellä viranomaisen salassapidettävän tiedon vuotamisen pohjalta Alpo Rusiin kytkettyjä Stasi-vakoiluepäilyjä.&nbsp;HS väitti asioita, joissa ei ollut mitään perää, mutta vaikeutti puolustusta. HS:n journalismissa pyrittiin vahvistamaan mielikuvaa syyllisyydestä eikä etsitty vuodon tarkoitusperiä eikä tuotu esille Rusin syyttömyydestä todistavia seikkoja. Niitä olisi toki ollut riittävästi kumoamaan pienimmätkin epäilyt, kuten prosessin myöhempi eteneminen todisti. HS toteutti viranomaisjournalismia, &rdquo;söi Supon ja sen poliittisten taustahenkilöiden kädestä&rdquo;, eikä toiminut vallan vahtikoirana.&nbsp;</p><p>Leppäsen kritiikissä ei haluttu ymmärtää, mistä&nbsp;<em>Kremlin jalanjäljet&nbsp;</em>-teoksen löydöksissä oli kyse: vuonna 2002 julkisuuteen vuodetun vakoilukohun taustalla olleesta poliittisesta pelistä. Kyse ei ollut &rdquo;poliittisen eliitin salaliitosta&rdquo;, kuten lehti otsikoi Leppäsen kritiikin, vaan 3-5 henkilön ryhmästä, joka vakoiluepäilyjen levittelyn avulla sekä kaatoi Suomen kymmenennen presidentin, <strong>Martti Ahtisaaren</strong>, että mustamaalasi tämän entisen neuvonantajan Rusin. Näillä seikoilla on ollut ja on merkitystä ulkopolitiikan, presidentin aseman, demokratian ja useiden henkilöiden oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta.</p><p>Kirjasta tehtiin päätös vasta, kun tekijöiden noin vuoden yhteisen selvitystyön jälkeen &rdquo;savuava ase&rdquo; löytyi. Kyse oli &rdquo;demarimafiasta&rdquo;, joka lainvastaisesti alkoi vuodattaa salassapidettäviä epäilyjä keväällä 1998. Tällöin myös Rusin työ presidentin kabinetissa nopeasti vaikeutui. Epäiltyä ei tässä yhteydessä kuultu, mikä tietenkin loukkasi tämän oikeusturvaa perusteellisesti. Voidaan kysyä rikottiinko tällöin myös perustuslakia, kun epäilty toimi&nbsp; tasavallan presidentin neuvonantajan tehtävässä? Toisin sanoen haluttiinko epäilyjen levittelyllä heikentää myös tasavallan presidentin asemaa. Tiedossa oli, että <strong>Kalevi Sorsa</strong>&nbsp;(sd.) halusi vaihtaa presidenttiä. Yksi syy oli &rdquo;laiminlyöty&rdquo; idänpolitiikka. Tasavallan presidentti Ahtisaari luopui tavoittelemasta toista kautta allekirjoitaneeseen liittyneiden vakoiluepäilyjen seurauksena, mikä kirjassa on osoitettu eri tavoin. Ahtisaaren myöhemmät sinänsä ymmärrettävät lausunnot toisesta kaudesta eivät tätä muuksi muuta.</p><p>Leppäsen kirja-arvostelu sopii tähän hyvin, kun tavoite on estää &rdquo;savuavan aseen&rdquo; löytymisen jälkeen siihen liittyvä jälkikeskustelu. Hän sotkee tosiseikkoja, nostaa esille pikkuasioita, löytää mielestään epäselvyyksiä niistä, jotta pääasiat peittyisivät. Väitteet holtittomasta lähdekritiikistä ovat täysin kestämättömiä. Vuonna 1972 tapahtunut Zavidovo-vuoto on jätetty selvittämättä oikeudellisena kysymyksenä. Kirjoittajat ovat käsityksessä, että vuotaja Erkki Tuomioja ei ole ollut oikeutettu ja sopiva vuodon seurauksena valtioneuvoston jäsenyyteen. Leppäsen kritiikki on kuin koko vakoilukohu pienoiskoossa: peitellään vasemmiston KGB- ja Stasi-yhteyksiä ja SDP:n sisäistä valtataistelua, jonka keskiössä on - ikävä kyllä - kommunistien ja SDP:n vasemmiston ikonin Kalevi Sorsan paljastunut ongelmallinen idänsuhde.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin Sanomien (HS) kirja-arvostelijan tehtävä on merkittävä, koska lehdessä esitettyjen arvioiden jälkeen on niitä, jotka pohtivat, onko heillä kanttia murtaa arvovaltaisen median mielipidettä. Suomessa HS mielletään usein viranomaiseksi, ei niinkään neljänneksi valtiomahdiksi, joka vartioisi viranomaisen vallankäyttöä.

Suomen  harjoittama puolueettomuuspolitiikka oli järkevä linja idän ja lännen vastakkainasettelun olosuhteissa. Suomi toteutti taitavaa diplomatiaa, jonka ansiosta maamme kytkeytyminen läntiseen talousintegraatioon turvattiin ja sotilaallinen painostus torjuttiin viime hetkellä. Ongelmat syntyivät, kun linja alkoi muuttua  enemmänkin puolueettomuudeksi Neuvostoliiton hyväksi kuin Suomen läntisen aseman vahvistamiseksi vuodesta 1972. Tämän seurauksena ”välttämättömästä myöntyväisyydestä” -  siis reaalipolitiikasta - antauduttiin tarpeettomaan myöntyväisyyteen ja Moskovan politiikan myötäilyyn, suomettumiseen, mikä rämetti poliittista kulttuuria.

Jääviyskysymykset ovat usein ongelmana valtion hallinnossa, talouselämässä ja politiikassa. Jääviyskysymyksen tulee koskea myös journalismia. Lukijan olisi syytä tietää, millaisista lähtökohdista ja taustasta kriitikko tarkastelee arvionsa kohdetta. Se vahvistaisi kritiikin uskottavuutta ja antaisi lukijalle paremman mahdollisuuden vastakritiikkiin. Tohtori Veli-Pekka Leppäsen kirjoittamassa tohtori Alpo Rusin ja tietokirjailija Jarmo Korhosen Kremlin jalanjäljet (Docendo, 2017) -teoksen Helsingin Sanomissa julkaistussa kritiikissä (25.11.) kuultaa jääviysongelma. Ehkä lopulta oli kuitenkin hyvä, että hän sen kirjoitti. Leppäsen kritiikki nimittäin vahvistaa kirjamme perusteesiä, jonka mukaan vuoden 2002 vakoilukohun taustalla olivat poliittiset tekijät.

Kremlin jalanjäljissä  monet aiemmin irralliset yksityiskohdat asettuvat lopultakin loogiseen kokonaisuuteen. Tämä oli mahdollista, kun haastateltavat vihdoin kertoivat tietonsa. Lopputulos oli suuri helpotus allekirjoittaneelle, kun totuus järjettömän vakoilujahdin taustoista selvisi. Olemme toki juuri siksi olleet valmistautuneita tällaiseen arvottomaan ryöpytykseen, jota Leppäsen kritiikki sisältää. Kysyimme yhä uudestaan, kuuluiko vakoilukohuun myös Venäjän hybridivaikuttamisena tunnettu ilmiö, koska ajojahdin taustahenkilöitä yhdisti pitkäkestoinen kontaktityö itätiedustelun lonkeroihin. 

Veli-Pekka Leppänen väitteli tohtoriksi Suomen kommunistisen puolueen hajoamista käsitelleellä väitöskirjalla Kivääri vai äänestyslippu. Suomen kommunistinen puolue 1964−1970 (Edita, 1999).  Väitöskirjan arviossa professori Jukka Paastela havaitsi, että ”Ei totisesti jää epäselvyyttä siitä, kumman osapuolen puolella kirjoittajan sympatiat ovat”. Leppänen on toimittaja ja kriitikko, joka kirjoittaa ahkerasti etenkin Helsingin Sanomiin. Viimeksi hän on toimittanut kaksi laajaa nidettä Erkki Tuomiojan (sd.) 1990-luvun päiväkirjoja. Leppänen on esitelmöinyt mm. Otto Wille Kuusisen elämäntyöstä. On kysyttävä, onko hänellä esimerkiksi taloudellisia yhteyksiä Otto Wille ja Hertta Kuusisen säätiöön Helsingissä? Onko väärin olettaa, että hänellä on entisenä kommunistina edelleen vahvat vasemmistosympatiat? Tähän ei ole huomauttamista vapaassa kansanvallassa sinänsä, mutta silloin on, mikäli nämä sympatiat estävät kirjoittamasta objektiivisesti kirja-arvosteluja.

Leppänen on onnistunut varsin usein kirjoittamaan kritiikin, joka eroaa saman teoksen muista kritiikeistä. Tämäkin voidaan laskea hänelle eduksi ellei kyse ole henkilökohtaisten asenteiden sekoittumisesta objektiiviseen tarkastelutavoitteeseen, mikä tulisi olla hyvässä kirja-arvostelussa aina yksi päätavoite. Tällainen tapaus oli vaikkapa Reijo Mäen Sheriffi- teos, jonka Leppänen lyttäsi HS:ssa 2003, mutta jonka alan kriitikot kuitenkin palkitsivat vuoden teoksena. Hakukone osoitti, että vastaavia tapauksia on useita. Leppäsen kiittäviä arvioita saavat etenkin vasemmistopoliitikot, ja teokset, joissa on hänelle läheinen yhteiskunnallinen  sanoma. Leppänen kirjoitti 6.6.2015 HS:n kuukausiliitteessä ansiokkaan artikkelin sodan aikana kuolemaan tuomitun ja teloitetun Martta Koskisen elämästä. Hän osoitti perustellusti sympatiansa SKP:n maanalaisen toiminnan johtajana toimineen Yrjö Leinon apurin, ”ompelijan” kohtalosta. Koskinen oli toiminut sodan aikana Neuvostoliiton tiedustelun hyväksi, mutta hänen saamansa tuomio poliittisluonteisesta vakoilusta oli kohtuuton, kun samoihin tekoihin syyllistyneitä johtotason kommunisteja armahdettiin. 

Leppänen pyöritti Kremlin jalanjäljet-kritiikissään  samaa levyä, jonka HS valitsi koneeseensa jo syyskuussa 2002, kun se alkoi käsitellä viranomaisen salassapidettävän tiedon vuotamisen pohjalta Alpo Rusiin kytkettyjä Stasi-vakoiluepäilyjä. HS väitti asioita, joissa ei ollut mitään perää, mutta vaikeutti puolustusta. HS:n journalismissa pyrittiin vahvistamaan mielikuvaa syyllisyydestä eikä etsitty vuodon tarkoitusperiä eikä tuotu esille Rusin syyttömyydestä todistavia seikkoja. Niitä olisi toki ollut riittävästi kumoamaan pienimmätkin epäilyt, kuten prosessin myöhempi eteneminen todisti. HS toteutti viranomaisjournalismia, ”söi Supon ja sen poliittisten taustahenkilöiden kädestä”, eikä toiminut vallan vahtikoirana. 

Leppäsen kritiikissä ei haluttu ymmärtää, mistä Kremlin jalanjäljet -teoksen löydöksissä oli kyse: vuonna 2002 julkisuuteen vuodetun vakoilukohun taustalla olleesta poliittisesta pelistä. Kyse ei ollut ”poliittisen eliitin salaliitosta”, kuten lehti otsikoi Leppäsen kritiikin, vaan 3-5 henkilön ryhmästä, joka vakoiluepäilyjen levittelyn avulla sekä kaatoi Suomen kymmenennen presidentin, Martti Ahtisaaren, että mustamaalasi tämän entisen neuvonantajan Rusin. Näillä seikoilla on ollut ja on merkitystä ulkopolitiikan, presidentin aseman, demokratian ja useiden henkilöiden oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta.

Kirjasta tehtiin päätös vasta, kun tekijöiden noin vuoden yhteisen selvitystyön jälkeen ”savuava ase” löytyi. Kyse oli ”demarimafiasta”, joka lainvastaisesti alkoi vuodattaa salassapidettäviä epäilyjä keväällä 1998. Tällöin myös Rusin työ presidentin kabinetissa nopeasti vaikeutui. Epäiltyä ei tässä yhteydessä kuultu, mikä tietenkin loukkasi tämän oikeusturvaa perusteellisesti. Voidaan kysyä rikottiinko tällöin myös perustuslakia, kun epäilty toimi  tasavallan presidentin neuvonantajan tehtävässä? Toisin sanoen haluttiinko epäilyjen levittelyllä heikentää myös tasavallan presidentin asemaa. Tiedossa oli, että Kalevi Sorsa (sd.) halusi vaihtaa presidenttiä. Yksi syy oli ”laiminlyöty” idänpolitiikka. Tasavallan presidentti Ahtisaari luopui tavoittelemasta toista kautta allekirjoitaneeseen liittyneiden vakoiluepäilyjen seurauksena, mikä kirjassa on osoitettu eri tavoin. Ahtisaaren myöhemmät sinänsä ymmärrettävät lausunnot toisesta kaudesta eivät tätä muuksi muuta.

Leppäsen kirja-arvostelu sopii tähän hyvin, kun tavoite on estää ”savuavan aseen” löytymisen jälkeen siihen liittyvä jälkikeskustelu. Hän sotkee tosiseikkoja, nostaa esille pikkuasioita, löytää mielestään epäselvyyksiä niistä, jotta pääasiat peittyisivät. Väitteet holtittomasta lähdekritiikistä ovat täysin kestämättömiä. Vuonna 1972 tapahtunut Zavidovo-vuoto on jätetty selvittämättä oikeudellisena kysymyksenä. Kirjoittajat ovat käsityksessä, että vuotaja Erkki Tuomioja ei ole ollut oikeutettu ja sopiva vuodon seurauksena valtioneuvoston jäsenyyteen. Leppäsen kritiikki on kuin koko vakoilukohu pienoiskoossa: peitellään vasemmiston KGB- ja Stasi-yhteyksiä ja SDP:n sisäistä valtataistelua, jonka keskiössä on - ikävä kyllä - kommunistien ja SDP:n vasemmiston ikonin Kalevi Sorsan paljastunut ongelmallinen idänsuhde.

 

]]>
12 http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246707-savuavan-aseen-loytyminen-otti-aikansa#comments Erkki Tuomioja Kalevi Sorsa KGB Suomettuminen Veli-Pekka Leppänen Mon, 27 Nov 2017 17:11:04 +0000 Alpo Rusi http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246707-savuavan-aseen-loytyminen-otti-aikansa
”Suomettumisen aika on ohi...” (osa I/II - Venäjä) http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242850-suomettumisen-aika-on-ohi-osa-iii-venaja <p><strong>Uutena tasavallan presidenttinä aloittaisin ensimmäisen virallisen puheeni sanoilla: &rdquo;Suomettumisen aika on ohi...&rdquo;&nbsp;</strong></p><p>Käsittelen kaksiosaisen blogisarjani ensimmäisessä osassa (perinteistä) suomettumistamme Venäjään päin ja toisessa osassa &rdquo;sisäistä suomettumistamme&rdquo;. Esittelen samalla presidenttikampanjaani liittyen ratkaisuni suomettumisen yhteiskunnallemme aiheuttamiin vakaviin ongelmiin.</p><p><strong>Kuka ihmeen presidenttiehdokas Petri Hirvimäki?</strong></p><p>Olen ehdokas, joka on lähtenyt presidenttikisaan porukan ensimmäisenä jo <u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202705-poika-jonka-isa-halusi-suomen-presidentiksi" target="_blank">kaksi vuotta sitten.</a></u> Parhaillaan keräämme <u><a href="http://unitaskansanliike.net/peliitta/allekirjoita-kannattajakortti" target="_blank">kannattajakortteja</a></u> Unitas kansanliikkeen kautta jotta tulisin viralliseksi puolueisiin sitoutumattomaksi ehdokkaaksi tammi-helmikuun 2018 vaaleissa. Käy antamassa tukesi ehdokkuudelleni jos sinua kiinnostavat Suomelle elintärkeät asiat, joista osaa kukaan toinen ehdokas ei tuo esille. (kts. <u><a href="http://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=4918981" target="_blank">TV-haastatteluni</a></u>).</p><p><strong>Presidentti Hirvimäen Suomessa roistovaltio Venäjän &rdquo;intresseihin&rdquo; vastattaisiin suvereenisti itse haluamallamme tavalla &ndash; tai oltaisiin vastaamatta.</strong></p><p>Jos minut valittaisiin tasavallan presidentiksi, olisi se todellista vapautta haluavien suomalaisten irtiotto putinistisen totalitaristi-Venäjän pakonomaisesta mielistelystä &ndash; mutta toisaalta jämäkkyyttä myös EU:n suuntaan. Sisäisesti se tarkoittaisi vapautta haluavien suomalaisten voittoa puoluesuomen vääristä kollektiiveista ja pullamössöeliittimme valtaholismista ja nollasummakakunjaosta, yksilön voittoa systeemistä. Jatkossa menisimme asiat ja visio edellä, maalaisjärki, rohkeus ja vapaa yhteiskunnallinen innovointi edellä &ndash; suomipolitiikan &rdquo;kolmas tie&rdquo;.</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>Suomettuminen Putinin Venäjään päin on paitsi nykyajassa kehittyvä ilmiö, mutta ennenkaikkea historiallista perua vaikeasta suhteestamme Neuvostoliiton kanssa viime sotien jälkeiseltä ajalta. Suomettuminen on tarkoitanut sitä, että maamme eturivin poliittiset päättäjät ovat vuosikymmenet tasapainoilleet Neuvostoliiton/Venäjän päämäärien kanssa ja sekoittaneet tuon pelin maamme sisäpolitiikkaan. Väärän pelin hallinnasta kehittyi lopulta pakollinen käyntikortti korkeimman yhteiskunnallisen vallan kammareihin Suomessa. Tämä kehityskulku tapahtui presidentti Urho Kekkosen (1956-1982) aikana.</p><p>Ennen Vladimir Putinin aikaa Venäjän johtajana 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Suomella olisi ollut historiallinen tilaisuus pyristellä irti suomettumisen kahleesta Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän ollessa vielä hajanainen ja sisäänpäinkääntynyt. Emme koskaan käyttäneet tuota tilaisuutta. Se on asia, joka paradoksaalisesti johtuu nimenomaan suomettumisesta ja sen aiheuttamasta halvaantumisesta mitä tulee kykyymme toimia suvereenisti omassa ulkopolitiikassamme.</p><p><strong>Satavuotias Suomi ei ole itsenäinen sanan varsinaisessa merkityksessä.</strong></p><p>Pelko ja sen kieltäminen on keskiössä ongelmallisessa suhteessamme nyky-Venäjään aivan samoin kuin se oli suhteessamme Neuvostoliittoon. Venäjä-pelkoa on yritetty hallita vaikenemalla ja lakaisemalla se maton alle. Pelko on paitsi yksilötasolla, myös yhteiskunnallisesti musertava voima ja siksi pelko on ollut puettuna YYA-puolueettomuuspolitiikan kaapuun Kekkosen oppien mukaisesti - &rdquo;pitäkäämme viholliset kaukana ja ystävät lähellä&rdquo; ja &rdquo;maantieteellemme emme voi mitään&rdquo;.</p><p>Venäjä-uhkasta ja suoranaisesta vastenmielisyydestä Venäjän (aik. Neuvostoliiton) valtaeliittiä kohtaan ei saa vieläkään puhua yhteiskunnallisessa keskustelussamme kaikilla tasoillaan etenkään siten, että se saisi aikaan uutta toimintaa kokemaamme uhkaa vastaan. Suomettuminen on ollut paitsi väärän vallankäytön työkalu monille poliitikoillemme, on se myös meitä kaikkia piinaavaa yhteiskunnallista alistumista, josta kärsimme suurelta osin tiedostamattomasti.</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p><strong>Minä puhun Venäjän karhusta kaikkine karvoineen ja suomettumisesta sekä siitä miten ongelmaan vastataan parhaalla mahdollisella tavalla ilman nöyristelyä.</strong></p><p>Miten saavutamme Suomen todellisen itsenäisyyden &ndash; ulkoisesti ja sisäisesti turvallisen elämän Suomessa ilman Venäjän pelkoa? Ulkoisesti, parasta mahdollista turvallisuuspolitiikkaa olisi, kuten olen monesti tuonut esille, maailman paras turvatakuu Venäjää vastaan eli Suomen liittyminen NATO:n täysjäseneksi.</p><p>Vaihtoehdot NATO-jäsenyydelle ovat a) jatkaa nykyistä ajopuulinjaa virran vietävänä tietämättä tuleeko koski vastaan tänään, huomenna vai milloin &ndash; siis Venäjän vakava rajojemme ja puolueettomuutemme provosointi tai jopa Venäjän mahdollinen hyökkäys maahamme. Ainahan voimme samalla toivoa hyvää vallankumousta Venäjällä, joka kenties ehkä aloittaisi maan demokratisoitumisen ensimmäistä kertaa historiassa..? b) lisätä puolustusmenomme 20 prosenttiin Suomen bkt:sta, vahvistaa armeijaa sekä uusia ja lisätä aseistustamme oleellisesti, pitää miehemme, naisemme ja lapsemme valppaina.</p><p><strong>Nato-nyrkki vs. toivotaan, toivotaan vs. sotilasvaltio Suomi?</strong></p><p>Oleellista asiassa on ymmärtää putinistisen totalitaristi-Venäjän ja sen rosvoroope valtaeliitin eloonjäämiskamppailun syvin olemus. Yllätys, yllätys, sillä ei ole mitään tekemistä suurvaltapolitiikan kanssa, niin kuin moni ajattelee, vaan enemmänkin inhimillisen pelon kanssa myös sillä suunnalla. Suomea Venäjän valtaeliitti ei pelkää, eikä se pelkää amerikkalaisiakaan saati kiinalaisia vaan venäläisiä itseään, venäjän kansannousua.</p><p><strong><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188269-nato-keskustelu-vallankumous-saapuu-punaiselle-torille" target="_blank">&rdquo;Vallankumous saapuu Punaiselle torille&rdquo;</a></u> kirjoitin jo talvella 2015.</strong></p><p>Putinismin työkalupakissa on oltava ajopuu-Suomen kaltaisia hölmöläisvaltioita, joita provosoida tarpeen mukaan, jotta Venäjän valtaeliitin kokema sisäpoliittinen paine saadaan sopivasti kanavoitua pois Punaiselta torilta. Samallahan valtaeliitti voi näppärästi tiukentaa otetta Venäjän oppositiosta tarpeen mukaan.</p><p>Olen tuonut esille tätä asiaa kenties ensimmäisenä ja vieläkin lähes ainoana Suomessa? Valitettavasti suomettuminen on estänyt yhtään laajemman pohdinnan tästä kaikkein oleellisimmasta turvallisuusuhkaa Suomelle aiheuttavasta juurisyystä sekä myöskin tärkeimmästä perustelusta hakea Suomen Nato-jäsenyyttä. Keskustelua lamaannuttaa myös &rdquo;sisäinen suomettuminen&rdquo; &ndash; presidenttiehdokas Hirvimäki ei ilmeisesti mitenkään voi olla yhteiskunnallinen keskustelija valtakunnantason päättäjien ja valtamedian kanssa kun hän ei ole suomisysteemin sisäpiiriä?</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p><strong>Puoluepolitiikka on viimeinen asia, jota Nato-jäsenyyttä hakiessamme tarvitsemme.</strong></p><p>Olen pohtinut sitä miten turvallisuuspolitiikkani johtoajatus <u><a href="http://unitaskansanliike.net/nato" target="_blank">&rdquo;Koko kansan Nato&rdquo;</a></u> -kansanäänestys toteutettaisiin. Nato-asia otettaisiin sen avulla pois pelkästään Kokoomus ja RKP-eliitiltämme koko kansan asiaksi.</p><p>Jos meillä on riittävästi rohkeutta voisimme olla Natossa kohtuullisen piankin? Kunhan vain teemme hyvää yhteistyötä jäsenyysasiassa Ruotsin sekä meille tärkeimpien Nato-maiden kanssa omien turvallisuusintressiemme pohjalta &ndash; emmekä Venäjän valtaeliitin kuolemanpelon ja suomettumisen kahlitsemina. Ja miksemme olisi luovia ja vapaita ajattelussamme tässäkin asiassa, vain suomettuminen senkin estää voi.</p><p><strong><em>&rdquo;Suomi Natossa on parempi Nato Venäjälle!?&rdquo;</em></strong></p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>14.9.2017</p><p>Villa Sirsa, Petäjävesi</p><p>Petri Hirvimäki</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p><u><a href="http://nukkuvat.fi/" target="_blank">Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. kannattajakorttikeräys)</a></u></p><p><u><a href="http://www.petrihirvimaki.com/" target="_blank">petrihirvimaki.com (ml. kannattajakorttikeräys)</a></u></p><p><u><a href="http://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=4918981" target="_blank">TV-haastattelu (presidenttiehdokas)</a></u></p><p><u><a href="http://unitaskansanliike.net/" target="_blank">Unitas kansanliike</a></u></p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>&rdquo;Presidenttiblogini&rdquo;:</p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242850-suomettumisen-aika-on-ohi-osa-iii-venaja" target="_blank">&quot;Suomettumisen aika on ohi...&quot; (osa I/II - Venäjä) - 14.9.2017</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229937-kannattajakorttikerays-on-alkanut" target="_blank">Kannattajakorttikeräys on alkanut - 21.1.2017</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224540-petri-hirvimaki-pienpuolueiden-yhteinen-presidenttiehdokas" target="_blank">Petri Hirvimäki &ndash; pienpuolueiden yhteinen presidenttiehdokas? - 17.10.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221472-donald-trump-vs-petri-hirvimaki" target="_blank">Donald Trump vs. Petri Hirvimäki - 19.8.2016 &nbsp;</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215682-koko-kansan-nato" target="_blank">Koko kansan Nato - 20.4.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214053-petri-presidenttiehdokas" target="_blank">&rdquo;Petri presidenttiehdokas&rdquo; - 21.3.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210645-vayrynen-ja-hirvimaki-haastavat-suomen" target="_blank">Väyrynen ja Hirvimäki haastavat Suomen! - 26.1.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209832-avataan-suomipolitiikan-%E2%80%9Dkolmas-rintama%E2%80%9D" target="_blank">Avataan suomipolitiikan &rdquo;kolmas rintama!&rdquo; - 12.1.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208211-suomalaisen-syva-inho" target="_blank">&rdquo;Peliitta&rdquo; &ndash; eduskuntavaalien 2019 ruskea hevonen? - 2.1.2016</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208211-suomalaisen-syva-inho" target="_blank">Suomalaisen syvä inho &ndash; 10.12.2015 &nbsp;</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207962-presidenttiehdokas-hirvimaen-itsenaisyyspaivapuhe" target="_blank">Presidenttiehdokas Hirvimäen itsenäisyyspäiväpuhe 6.12.2015</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204384-superpowers-dealing-with-the-world-in-syria" target="_blank">Superpowers Dealing with The World in Syria 8.10.2015</a></u></p><p><u><a href="http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202705-poika-jonka-isa-halusi-suomen-presidentiksi">Poika, jonka isä halusi Suomen presidentiksi 16.9.2015</a></u></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Uutena tasavallan presidenttinä aloittaisin ensimmäisen virallisen puheeni sanoilla: ”Suomettumisen aika on ohi...” 

Käsittelen kaksiosaisen blogisarjani ensimmäisessä osassa (perinteistä) suomettumistamme Venäjään päin ja toisessa osassa ”sisäistä suomettumistamme”. Esittelen samalla presidenttikampanjaani liittyen ratkaisuni suomettumisen yhteiskunnallemme aiheuttamiin vakaviin ongelmiin.

Kuka ihmeen presidenttiehdokas Petri Hirvimäki?

Olen ehdokas, joka on lähtenyt presidenttikisaan porukan ensimmäisenä jo kaksi vuotta sitten. Parhaillaan keräämme kannattajakortteja Unitas kansanliikkeen kautta jotta tulisin viralliseksi puolueisiin sitoutumattomaksi ehdokkaaksi tammi-helmikuun 2018 vaaleissa. Käy antamassa tukesi ehdokkuudelleni jos sinua kiinnostavat Suomelle elintärkeät asiat, joista osaa kukaan toinen ehdokas ei tuo esille. (kts. TV-haastatteluni).

Presidentti Hirvimäen Suomessa roistovaltio Venäjän ”intresseihin” vastattaisiin suvereenisti itse haluamallamme tavalla – tai oltaisiin vastaamatta.

Jos minut valittaisiin tasavallan presidentiksi, olisi se todellista vapautta haluavien suomalaisten irtiotto putinistisen totalitaristi-Venäjän pakonomaisesta mielistelystä – mutta toisaalta jämäkkyyttä myös EU:n suuntaan. Sisäisesti se tarkoittaisi vapautta haluavien suomalaisten voittoa puoluesuomen vääristä kollektiiveista ja pullamössöeliittimme valtaholismista ja nollasummakakunjaosta, yksilön voittoa systeemistä. Jatkossa menisimme asiat ja visio edellä, maalaisjärki, rohkeus ja vapaa yhteiskunnallinen innovointi edellä – suomipolitiikan ”kolmas tie”.

 

***

Suomettuminen Putinin Venäjään päin on paitsi nykyajassa kehittyvä ilmiö, mutta ennenkaikkea historiallista perua vaikeasta suhteestamme Neuvostoliiton kanssa viime sotien jälkeiseltä ajalta. Suomettuminen on tarkoitanut sitä, että maamme eturivin poliittiset päättäjät ovat vuosikymmenet tasapainoilleet Neuvostoliiton/Venäjän päämäärien kanssa ja sekoittaneet tuon pelin maamme sisäpolitiikkaan. Väärän pelin hallinnasta kehittyi lopulta pakollinen käyntikortti korkeimman yhteiskunnallisen vallan kammareihin Suomessa. Tämä kehityskulku tapahtui presidentti Urho Kekkosen (1956-1982) aikana.

Ennen Vladimir Putinin aikaa Venäjän johtajana 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Suomella olisi ollut historiallinen tilaisuus pyristellä irti suomettumisen kahleesta Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän ollessa vielä hajanainen ja sisäänpäinkääntynyt. Emme koskaan käyttäneet tuota tilaisuutta. Se on asia, joka paradoksaalisesti johtuu nimenomaan suomettumisesta ja sen aiheuttamasta halvaantumisesta mitä tulee kykyymme toimia suvereenisti omassa ulkopolitiikassamme.

Satavuotias Suomi ei ole itsenäinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pelko ja sen kieltäminen on keskiössä ongelmallisessa suhteessamme nyky-Venäjään aivan samoin kuin se oli suhteessamme Neuvostoliittoon. Venäjä-pelkoa on yritetty hallita vaikenemalla ja lakaisemalla se maton alle. Pelko on paitsi yksilötasolla, myös yhteiskunnallisesti musertava voima ja siksi pelko on ollut puettuna YYA-puolueettomuuspolitiikan kaapuun Kekkosen oppien mukaisesti - ”pitäkäämme viholliset kaukana ja ystävät lähellä” ja ”maantieteellemme emme voi mitään”.

Venäjä-uhkasta ja suoranaisesta vastenmielisyydestä Venäjän (aik. Neuvostoliiton) valtaeliittiä kohtaan ei saa vieläkään puhua yhteiskunnallisessa keskustelussamme kaikilla tasoillaan etenkään siten, että se saisi aikaan uutta toimintaa kokemaamme uhkaa vastaan. Suomettuminen on ollut paitsi väärän vallankäytön työkalu monille poliitikoillemme, on se myös meitä kaikkia piinaavaa yhteiskunnallista alistumista, josta kärsimme suurelta osin tiedostamattomasti.

 

***

Minä puhun Venäjän karhusta kaikkine karvoineen ja suomettumisesta sekä siitä miten ongelmaan vastataan parhaalla mahdollisella tavalla ilman nöyristelyä.

Miten saavutamme Suomen todellisen itsenäisyyden – ulkoisesti ja sisäisesti turvallisen elämän Suomessa ilman Venäjän pelkoa? Ulkoisesti, parasta mahdollista turvallisuuspolitiikkaa olisi, kuten olen monesti tuonut esille, maailman paras turvatakuu Venäjää vastaan eli Suomen liittyminen NATO:n täysjäseneksi.

Vaihtoehdot NATO-jäsenyydelle ovat a) jatkaa nykyistä ajopuulinjaa virran vietävänä tietämättä tuleeko koski vastaan tänään, huomenna vai milloin – siis Venäjän vakava rajojemme ja puolueettomuutemme provosointi tai jopa Venäjän mahdollinen hyökkäys maahamme. Ainahan voimme samalla toivoa hyvää vallankumousta Venäjällä, joka kenties ehkä aloittaisi maan demokratisoitumisen ensimmäistä kertaa historiassa..? b) lisätä puolustusmenomme 20 prosenttiin Suomen bkt:sta, vahvistaa armeijaa sekä uusia ja lisätä aseistustamme oleellisesti, pitää miehemme, naisemme ja lapsemme valppaina.

Nato-nyrkki vs. toivotaan, toivotaan vs. sotilasvaltio Suomi?

Oleellista asiassa on ymmärtää putinistisen totalitaristi-Venäjän ja sen rosvoroope valtaeliitin eloonjäämiskamppailun syvin olemus. Yllätys, yllätys, sillä ei ole mitään tekemistä suurvaltapolitiikan kanssa, niin kuin moni ajattelee, vaan enemmänkin inhimillisen pelon kanssa myös sillä suunnalla. Suomea Venäjän valtaeliitti ei pelkää, eikä se pelkää amerikkalaisiakaan saati kiinalaisia vaan venäläisiä itseään, venäjän kansannousua.

”Vallankumous saapuu Punaiselle torille” kirjoitin jo talvella 2015.

Putinismin työkalupakissa on oltava ajopuu-Suomen kaltaisia hölmöläisvaltioita, joita provosoida tarpeen mukaan, jotta Venäjän valtaeliitin kokema sisäpoliittinen paine saadaan sopivasti kanavoitua pois Punaiselta torilta. Samallahan valtaeliitti voi näppärästi tiukentaa otetta Venäjän oppositiosta tarpeen mukaan.

Olen tuonut esille tätä asiaa kenties ensimmäisenä ja vieläkin lähes ainoana Suomessa? Valitettavasti suomettuminen on estänyt yhtään laajemman pohdinnan tästä kaikkein oleellisimmasta turvallisuusuhkaa Suomelle aiheuttavasta juurisyystä sekä myöskin tärkeimmästä perustelusta hakea Suomen Nato-jäsenyyttä. Keskustelua lamaannuttaa myös ”sisäinen suomettuminen” – presidenttiehdokas Hirvimäki ei ilmeisesti mitenkään voi olla yhteiskunnallinen keskustelija valtakunnantason päättäjien ja valtamedian kanssa kun hän ei ole suomisysteemin sisäpiiriä?

 

***

Puoluepolitiikka on viimeinen asia, jota Nato-jäsenyyttä hakiessamme tarvitsemme.

Olen pohtinut sitä miten turvallisuuspolitiikkani johtoajatus ”Koko kansan Nato” -kansanäänestys toteutettaisiin. Nato-asia otettaisiin sen avulla pois pelkästään Kokoomus ja RKP-eliitiltämme koko kansan asiaksi.

Jos meillä on riittävästi rohkeutta voisimme olla Natossa kohtuullisen piankin? Kunhan vain teemme hyvää yhteistyötä jäsenyysasiassa Ruotsin sekä meille tärkeimpien Nato-maiden kanssa omien turvallisuusintressiemme pohjalta – emmekä Venäjän valtaeliitin kuolemanpelon ja suomettumisen kahlitsemina. Ja miksemme olisi luovia ja vapaita ajattelussamme tässäkin asiassa, vain suomettuminen senkin estää voi.

”Suomi Natossa on parempi Nato Venäjälle!?”

 

***

14.9.2017

Villa Sirsa, Petäjävesi

Petri Hirvimäki

 

***

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. kannattajakorttikeräys)

petrihirvimaki.com (ml. kannattajakorttikeräys)

TV-haastattelu (presidenttiehdokas)

Unitas kansanliike

 

***

”Presidenttiblogini”:

"Suomettumisen aika on ohi..." (osa I/II - Venäjä) - 14.9.2017

Kannattajakorttikeräys on alkanut - 21.1.2017

Petri Hirvimäki – pienpuolueiden yhteinen presidenttiehdokas? - 17.10.2016

Donald Trump vs. Petri Hirvimäki - 19.8.2016  

Koko kansan Nato - 20.4.2016

”Petri presidenttiehdokas” - 21.3.2016

Väyrynen ja Hirvimäki haastavat Suomen! - 26.1.2016

Avataan suomipolitiikan ”kolmas rintama!” - 12.1.2016

”Peliitta” – eduskuntavaalien 2019 ruskea hevonen? - 2.1.2016

Suomalaisen syvä inho – 10.12.2015  

Presidenttiehdokas Hirvimäen itsenäisyyspäiväpuhe 6.12.2015

Superpowers Dealing with The World in Syria 8.10.2015

Poika, jonka isä halusi Suomen presidentiksi 16.9.2015

]]>
2 http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242850-suomettumisen-aika-on-ohi-osa-iii-venaja#comments Nato Presidentinvaalit 2018 Suomettuminen Turpo Venäjä Thu, 14 Sep 2017 13:36:19 +0000 Petri Hirvimäki http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242850-suomettumisen-aika-on-ohi-osa-iii-venaja
Maailma on suomettunut Kiinan kauppiassaappaan alla http://tarvas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240111-maailma-on-suomettunut-kiinan-kauppiassaappaan-alla <p><strong>Kaksi Nobelin rauhanpalkinnon saajaa on kuollut vankeudessa. Toinen toissapäivänä Kiinassa, väkivallatonta vastarintaa harjoittanut, lähes 15 vuotta vankilassa virunut Liu Xiabo. Toinen natsi-Saksassa vuonna 1935, saksalainen pasifisti Carl von Ossietzky.</strong></p><p><strong>Osa länsimaista esitti Liun vapauttamista ja länteen hoitoon pääsemistä pari päivää ennen hänen kuolemaansa. Mikään länsimaa ei Liun kuoleman jälkeen tuominnut hänen epäinhimillistä kohteluaan, toteaa Le Monde pääkirjoituksessaan ja kertoo, että Macron kutsui G-20 kokouksessa mukana ollutta Kiinan johtajaa Xitä &rdquo;yhdeksi maailman suurista johtajista&rdquo;. Toki hän sanoi kunnioittavansa Liuta. Trump luonnehti Xitä &rdquo;ystäväksi&rdquo;, &rdquo;hyväksi ihmiseksi&rdquo;, &rdquo;kyvykkääksi johtajaksi&rdquo;.</strong></p><p><strong>Hallitusten kommenteissa Liun kuoleman jälkeen ihmisoikeuskysymys loisti poissaolollaan analysoi Le Monde. Lehti muistelee, kuinka aikoinaan länsi tuki Vaclav Havelia, Nelson Mandelaa ja Andrei Saharovia.</strong></p><p><strong>Le Monde toivoo muun muassa, että maailma vaatisi vankeudessa kuolleen &nbsp;Nobelin palkinnon saajan vaimon Liu Xuan vapauttamista.</strong></p><p><strong>Vaatiiko sitä ja muita ihmisoikeuksia Kiinaan joku suomalainen merkittävä lehti tai organisaatio?</strong></p><p><strong>70-luvulla Suomi vaikeni Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksista. Nyt koko maailman poliittinen eliitti tekee pääsääntöisesti samaa Kiinan suhteen.</strong></p><p><strong>Kauppa on yleensä käytännön politiikan kovin arvo, vaikka hetki sitten Suomen pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri innostuivat puhumaan arvoista. </strong></p><p><strong>Nyt ei taida olla arvopuheen aika? Eikä kauppaboikottien.</strong></p><p><strong>Kiusallisista asioista yleensä vaietaan.</strong></p><p><strong>Veikko Tarvainen</strong></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kaksi Nobelin rauhanpalkinnon saajaa on kuollut vankeudessa. Toinen toissapäivänä Kiinassa, väkivallatonta vastarintaa harjoittanut, lähes 15 vuotta vankilassa virunut Liu Xiabo. Toinen natsi-Saksassa vuonna 1935, saksalainen pasifisti Carl von Ossietzky.

Osa länsimaista esitti Liun vapauttamista ja länteen hoitoon pääsemistä pari päivää ennen hänen kuolemaansa. Mikään länsimaa ei Liun kuoleman jälkeen tuominnut hänen epäinhimillistä kohteluaan, toteaa Le Monde pääkirjoituksessaan ja kertoo, että Macron kutsui G-20 kokouksessa mukana ollutta Kiinan johtajaa Xitä ”yhdeksi maailman suurista johtajista”. Toki hän sanoi kunnioittavansa Liuta. Trump luonnehti Xitä ”ystäväksi”, ”hyväksi ihmiseksi”, ”kyvykkääksi johtajaksi”.

Hallitusten kommenteissa Liun kuoleman jälkeen ihmisoikeuskysymys loisti poissaolollaan analysoi Le Monde. Lehti muistelee, kuinka aikoinaan länsi tuki Vaclav Havelia, Nelson Mandelaa ja Andrei Saharovia.

Le Monde toivoo muun muassa, että maailma vaatisi vankeudessa kuolleen  Nobelin palkinnon saajan vaimon Liu Xuan vapauttamista.

Vaatiiko sitä ja muita ihmisoikeuksia Kiinaan joku suomalainen merkittävä lehti tai organisaatio?

70-luvulla Suomi vaikeni Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksista. Nyt koko maailman poliittinen eliitti tekee pääsääntöisesti samaa Kiinan suhteen.

Kauppa on yleensä käytännön politiikan kovin arvo, vaikka hetki sitten Suomen pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri innostuivat puhumaan arvoista.

Nyt ei taida olla arvopuheen aika? Eikä kauppaboikottien.

Kiusallisista asioista yleensä vaietaan.

Veikko Tarvainen

 

 

]]>
4 http://tarvas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240111-maailma-on-suomettunut-kiinan-kauppiassaappaan-alla#comments Donald Trump Ihmisoikeus Kiina Liu Xiabo Suomettuminen Fri, 14 Jul 2017 23:33:38 +0000 Veikko Tarvainen http://tarvas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240111-maailma-on-suomettunut-kiinan-kauppiassaappaan-alla
Tuure Junnila ja hänen hengenheimolaisena UKK:n kiusana http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235086-tuure-junnila-ja-hanen-hengenheimolaisena-ukkn-kiusana <p><em>Tuure Junnila ja hänen hengenheimolaisena UKK:n kiusana</em></p><p>Kekkonen ja hänen &rdquo;äärioikeistolaiset&rdquo; herhiläisensä 1962-1968, Juhani Suomen UKK-elämäkertojen valossa.</p><p>blogikompilaatio, Osa I</p><p>*</p><p><strong>Juhani Suomi</strong>: <strong>Presidentti.&nbsp; Urho Kekkonen 1962-1968</strong>. <em>Otava, 1994. Katkelmia teoksesta.</em></p><p>*</p><p><strong>Vuoden 1962 [eduskunta]vaaleissa oli Kekkosen</strong> kiivaimpiin vastustajiin lukeutuva kokoomuksen <strong>Tuure Junnila</strong> pudonnut eduskunnasta.&nbsp; Tappio ei häntä kuitenkaan vaientanut.&nbsp; Päinvastoin se näytti entisestään jyrkentävän hänen oppositioasennettaan.&nbsp; Lyhyessä ajassa hän julkaisi kaksi teosta, joissa pyrittiin osoittamaan Suomen turvallisuuspoliittisen aseman heikentyneen Kekkosen presidenttikaudella.</p><p>Jos <strong>Junnila</strong> oli leppymätön, eivät Kekkosenkaan käsitykset olleet muuttuneet:</p><p>&rdquo;Junnila sanoo itseään vastavirtaan kulkevaksi yksinäiseksi loheksi ja siteeraa lausetta &rdquo;<em>Kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua</em>&rdquo;.&nbsp; Kun tällainen kuudennen luokan poliitikko käyttää itsestään tällaisia epiteettejä ja vertauksia, on vaikutelma pelkästään koominen.&rdquo; &rdquo;</p><p>sivulta 156.</p><p>*</p><p>Vaikka kokoomus presidentinvaaleissa [1962, Honka-liiton kaaduttua, VH] olikin asettunut yksimielisesti Kekkosen kannalle, löytyi uudesta eduskuntaryhmästä runsain mitoin vastustushenkeä.&nbsp; Sen näkyvimpiä edustajia oli &rdquo;aina äänessä ja aina oppositiossa&rdquo; oleva Margit Borg-Sundman.&nbsp; Poliittisesti merkittävin oli kuitenkin <strong>Raimo Ilaskivi</strong>, joka ennen pitkää peri <strong>Junnilan</strong> aseman ryhmän 5-7 &ndash;jäsenisen oikeistosiiven johtajana.</p><p>s. 156.</p><p>*</p><p>Vaikka äänestäjät olivat vaaleissa hylännet monta oikean laidan kulkijaa, oli Rkp:n uusi ryhmä edelleen hyvin oikeistoväritteinen. Näkyvin oikeistolaisista oli <strong>George C. Ehrnrooth</strong>, jonka poliittinen ura näytti yhä selvemmin rakentuvan korostetulle Kekkosvastaisuudelle.</p><p>s. 156.</p><p>*</p><p>Kekkosen merkittävin vastustaja oli kuitenkin edellisvuosien tapaan Helsingin Sanomat, Honka-liiton <em>de facto </em>pää-äänenkannattaja.&nbsp; Sen asenne oli niin kielteinen ja arvostelu terävää, että Kekkonen näyttää olleen valmis uskomaan siitä mitä vain.&nbsp; Kun rouva Snellman (<em>lehtinainen, K:n väitetty rakastajatar, VH</em>) väitti tietävänsä varmasta lähteestä, että lehden sisäpoliittiset pääkirjoitukset olivat <strong>Ehrnroothin käsialaa</strong>, ei Kekkonen sitä hetkeäkään epäillyt: &rdquo;<em>Uskon sen hyvin.&nbsp; Aatos Erkko ja Ehrnrooth (ovat) hyviä ystäviä, kuulemma.&nbsp; Se on yksi syy uskoa, toinen on artikkelin sisältö: Leskisläisyyttä toisessa potenssissa.&rdquo;</em></p><p>s. 157.</p><p>*</p><p>Maalaisliiton puheenjohtajavaali Sukselaisen-Virolaisen välillä 1964:</p><p>Paravda julkaisi 6.4.1964 Stefan Smirnovin laajan artikkelin, joka sisälsi kannanoton Sukselaiseen:</p><p>&rdquo;<em>Neuvostoliiton yleisessä mielipiteessä ei myöskään voi olla herättämättä ihmetystä se seikka, että viime aikoina eräät suomalaiset poliitikot, erityisesti Suomen entinen pääministeri V. Sukselainen, ovat kunniavieraina osallistuneet Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tapahtuneisiin väenkokouksiin, joita ovat järjestäneet hitleriläisten kanssa yhteistyöhön ryhtymällä itsensä tahranneet ja maatamme kohtaan osoittamastaan vihamielisyydestään tunnetut eestiläiset emigrantit</em>.&rdquo;</p><p>Väitteet Pravdan artikkelin &rdquo;<em>tilaamisesta</em>&rdquo; ja ulkopuolisista &rdquo;<em>innoittajista</em>&rdquo; eivät olleet uusia.&nbsp; Sukselaisen kannattajat olivat levittäneet niitä heti arktikkelin julkistamisen jälkeen &ndash; monessa suhteessa samaan tapan kuin leskisläiset ja junnilalaiset aikanaan. &hellip;</p><p>Huhutehtailu oli jatkunut syksyn mittaan, ja esimerkiksi <strong>Kauko Kare</strong> oli Suomen Kuvalehdessä nimennyt syyllisiksi kansanedustajat Matti Kekkosen ja Veikko Svinhufvudin.&nbsp; Mauno Huikkun sanomaksi väitetty oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Pravdan yhteistyökumppaniksi nimettiin itse presidentti.</p><p>Syytös järkytti Kekkosta&hellip;</p><p>s. 215, 224.</p><p>*</p><p>Pentti Poukan luotsaama Uusi Suomi teki pääkirjoitussivullaan selväksi, että sen näkemys noudatettavasta ulkopolitiikasta poikkesi valtion johdon linjasta.&nbsp; Kokoomuksen oikealla laidalla <strong>Tuure Junnila</strong> jatkoi kannatusta saaden omaa taisteluaan, johon olennaisena osana kuuluivat&nbsp; hyökkäykset Kekkosen toimia ja politiikkaa vastaan. Eikä hän suinkaan ollut &ndash; Kekkosen termiä lainaten &ndash; ainoa <em>häkäkivi.</em></p><p>s. 252.</p><p>*</p><p>Kekkosen suhde toiseen pieneen hallituspuolueeseen, Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen, oli jännittyneempi.&nbsp; Osaltaan se johtui <strong>George C. Ehrnroothin</strong> ja <strong><em>hänen hengenheimolaistensa</em></strong> toistuvista hyökkäyksistä, joita puolueen johto ei näyttänyt edes pyrkivän dementoimaan.&nbsp; &hellip; Jotain asenteista paljastaa Kekkosen tuiskahdus päiväkirjassaan: &rdquo;<em>Tämä Taxell (Rkp:n puh.joht., VH] on yhtä hölmö nyt kuin aina.&nbsp; Naiivi kaveri!&nbsp; Ja tällaisen kanssa pitäisi harjoittamaan yhteistä politiikkaa</em>.&rdquo; (UKK pvk. 20.2.1966.)</p><p>s. 254.</p><p>*</p><p>Vuonna 1964 Helsinkiin virkautunut Ruotsin suurlähettiläs Ingemar Hägglöf kertoo muistelmissaan nimenomaan amerikkalaisen ja brittikollegansa sekä SLT:n edustajan suhtautuneen Kekkoseen &rdquo;<em>aika epäsuopeasti</em>&rdquo;.&nbsp; Eikä Hägglöfillä ollut epäilyksiä siitä, mistä kielteiset asenteet juontuivat, ja miksi &rdquo;<em>venäläisiä nähtiin joka pensaan takana</em>&rdquo;. &hellip; Tukholmaan kesällä 1964 lähettämässään raportissa hän luonnehti Helsinkiä vailla vertaa olevaksi juorupesäksi, missä diplomaatit tarpeettomasti imivät vaikutteita juuri sellaisilta henkilöiltä, joiden suurimpana mielihaluna oli horjuttaa ulkomaisten tarkkailijoiden luottamusta Kekkoseen ja hänen hallintoonsa.</p><p>Pari vuotta aiemmin oli Hägglöfin edeltäjä kiinnittänyt raportissaan huomiota siihen, että Iso-Britannian Helsingin-suurlähettiläs käytti tietolähteinään Kekkosen &rdquo;<em>fanaattisia vastustajia</em>&rdquo;, <strong>Junnilaa</strong> ja (Kaarlo) Pitsinkiä.</p><p>s. 299</p><p>*</p><p>Kekkonen teki 29.11.1965 aiempaa Pohjolan Ydinvapaata &ndash;aluetta (PYV) koskevaa esitystään täydentävän pohjoisten raja-alueiden rauhoittamista tarkoittavan esityksen.&nbsp; &rdquo;<em>Kekkosen esitelmään reagoitiin Suomen rajojen ulkopuolella samankaltaisella tunteenomaisella ärtymyksellä, arvostelulla ja vastustuksella kuin aikanaan PYV-aloitteeseen</em>&rdquo;. (JS).</p><p>Myrskyn vesilasissa aiheutti Uuden Suomen julkistama tieto, jonka mukaan kokoomus katsoi presidentin loukanneen esitelmällään hallitusmuodon ja valiopäiväjärjestyksen kirjainta ja aikoi siksi ottaa asian esille eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.&nbsp; Huhuttu hanke sai tuke Rkp:n oikeistosta, missä kansanedustaja <strong>Ehrnrooth</strong> syytti Kekkosta pohjoismaisten suhteiden vahingoittamisesta.&nbsp;</p><p>s. 320.</p><p>*</p><p>Kekkonen ei malttanut olla ironisoimatta, vuoden 1965 lopulla:</p><p>&rdquo;Kyllä Paasikiven-Kekkosen linjan ulkopolitiikan sisäpoliittinen menestys on päätähuimaava.&nbsp; Kokoomus vannoo kaksi sormea kypärän reunaan nojaten sen puolesta, ja Leskinen on hyökännyt sillan yli puolitiehen vastaan.&nbsp; <strong>Junnila</strong> on vaiennut ulkopolitiikasta ja haukkuu huonoa talouspolitiikkaa.&nbsp; Kun muutama vuosi sitten, silloin kun kokoomus puuhasi Ståhlbergille patsasta, leikilläni sanoin, että kyllä kokoomus pian omistaa itselleen P-K linjan ja alkaa hankkia minulle patsasta, pidettiin sitä todella raakana leikkinä, mitä se kieltämättä olikin.&nbsp; Mutta niin muuttuu maailma.&rdquo;</p><p>s. 387</p><p>*</p><p>Vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen Kekkonen pohdiskeli, oliko niiden lopputulos todella ollut protesti häntä ja Paasikiven-Kekkosen linjaa vastaan, kuten länsilehdistössä todisteltiin.&nbsp; Eikä hän tyystin kiistänyt tulkintaa: &rdquo;<em>Olettaisin, että eräältä osalta tämä pitää paikkansa.&nbsp; Kun Junnila tulee valituksia kahdesta vaalipiiristä ja kun ruotsalaisen kansanpuolueen sisälle syntyy <strong>Ehrnroothin, Melinin, Procopén ja Torsten Nordströmin</strong> muodostama äärioikeistolainen fraktio, niin ei voida sulkea tietä siltä mahdollisuudelta, että tähän ainakin on vaikuttanut ulkopoliittiset näkökohdat.&nbsp; Protestina ulkopolitiikkaa kohtaan voitaneen pitää myöskin <strong>Ilaskiven</strong> saamaa suurta äänimäärää.&rdquo;</em></p><p>s. 403.</p><p>*</p><p>Vaalitulos (EK 1966), nimenomaan oikeistolaisuuden esiinmarssi, vei yritykseltä (kaikkien puolueiden hallitus, VH) pohjan.&nbsp; Samoin se, että kokoomus ilmoitti jo vaalitaistelun loppumetreillä, ettei se tulisi samaan hallitukseen SKDL:n kanssa.</p><p>(Viite: <em>Kekkonen meni yrityksessään niin pitkälle, että suostutteli Virolaisen ehdottamaan television suuressa vaalikeskustelussa 18.3.1966 kaikkien puolueiden hallitusta. &hellip; <strong>Ehrnrooth</strong> vaati oikeistosiivelle enemmän sananvaltaa Rkp:n asioissa, ja samassa hengessä esiintyi <strong>Junnila</strong> omassa ryhmässään</em>.)</p><p>s. 626.</p><p>*</p><p>Maalisvaalien 1966 jälkeen syntyi Paasion hallitus, kivulloisesti ja jurnuttaen.</p><p>Oppositioon jääneiden oikeistopuolueiden lehdissä ryhdyttiin puolestaan vihjailemaan, että ministeristön todellinen muodostaja olikin Kekkonen.&nbsp; Näistä väitteistä oli enää askel kansanedustaa <strong>Ehrnroothin</strong> syytökseen, että hallitus oli syntynyt vieraan vallan painostuksesta.</p><p>s 414.</p><p>*</p><p>Kokoomuksen johto pyrki lähestymään Kekkosta, mutta vaalien (1966) jälkeen tilanne vaikeutui, kun oikeistovoimat palasivat eduskuntaryhmään, tunnusti kokoomuksen puoluesihteeri Harri Holkeri luotetussa seurassa.&nbsp; Eduskuntavaalien ja hallitusratkaisun jälkeen kokoomus todellakin jakautui suhtautumisessaan tasavallan presidenttiin. Ääripäitä edustivat <strong>Junnila</strong> ja Hetemäki.</p><p>s. 500.</p><p>*</p><p>Kokoomuksen oikealla laidalla edusuntaan palannut <strong>Junnila</strong> jatkoi entisellä linjallaan hyökäten sekä Kekkosta että tämän ulkopolitiikkaa vastaan &ndash; jopa siinä määrin, että puolueen hallituksen työvaliokunta joutui joskus sanoutumaan irti hänen kannanotoistaan. &hellip;</p><p>(<em>Maaliskuu 1967: Eduskunnan puhemiesneuvostossa pohdittiin tulisiko <strong>Junnilalle</strong> antaa muistutus hänen esiintymisestään valtiopäiväsalissa.&nbsp; Kun Kekkonen kuuli hankkeesta, hän esitti toivomuksen, ettei asiaan puututtaisi (Jouko Loikkanen, pvk 8.3.1967</em>]</p><p>Junnilan edustamat näkemykset valtasivat alaa myös puolueen nuorison piirissä.&nbsp; &rdquo;<em>Olemme valmiit hautaamaan käsitteet Paasikiven-Kekkosen linjasta</em>&rdquo;, julisti Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja, Esko Koppanen.&nbsp; Puolueen opiskelijapoliitikkoihin kuuluva Jarmo Virmavirta puolestaan todisteli, että Kekkonen oli presidentinvaaliehdokkuuttaan varmistellessaan vaarantanut suomalaisen demokratian säilymisen.&nbsp; Mitä pidemmälle aika kului, sitä rajummaksi kävi kielenkäyttö. &nbsp;Virolainen kertoi Kekkoselle, miten eräs &ndash; vielä nykyisinkin valtiopäivillä vaikuttava &ndash; kokoomuslainen kansanedustaja oli jopa vaatinut, että &rdquo;<em>kommunistit on pantava seinää vasten ja ammuttava&rdquo;.</em></p><p>Kun Kekkonen vuoden 1967 lopulla arvioi kokoomuksen tilaa, tuli hän siihen johtopäätökseen, että Virolaisen hallituksen ajoista oli otettu aimo askel taaksepäin: &rdquo;<em>Kokoomus on joutunut <strong>Junnilan</strong> ja hänen aateveljiensä käsiin</em>.&rdquo; (UKK pvk 20.11.1967.)</p><p>Mutta ei kritiikki toki vain kokoomuksenpiiriin rajoittunut. Eivät Kekkosen muutkaan vastustajat olleet häntä unohtaneet.&nbsp; Presidentinvaalin lähestyessä se kävi yhä ilmeisemmäksi.&nbsp; Tuon ajan ilmapiiriä kuvaa lehtimiehenä tunnetun maisteri <strong>Kauko Kareen</strong> esiintyminen.&nbsp; Tultuaan erotetuksi Suomalaisesta Suomesta hän selitti julkisuudessa sen johtuneen vallitsevasta dikatuuri-ilmastosta.&nbsp; Epäselväksi ei jäänyt kenen diktatuurista oli kysymys.</p><p>Kekkosen merkittävin vastustaja kuitenkin oli ja sellaisena pysyi Helsingin Sanomat, vaikka sen päätoimittajaporras väliin etsikin kontaktia Tamminiemeen sovinnonteon siunauksilla houkutellen.&nbsp; Turvallisuuspolitiikan alueella lehti löysi helposti yhteisen linjan <strong>Junnilan</strong> kanssa esimerkiksi arvostellessaan Kekkosen ulkopoliittista aktiivisuutta ja aloitteellisuutta.</p><p>s. 502-503.</p><p>*</p><p>Tässä vaiheessa (1965-1967) lähtivät liikkeelle ensimmäiset huhut Kekkosen ja Karjalaisen välien viilenemisestä:</p><p>&rdquo;<em>Ahti (Karjalainen)soitti ja kertoi Autiolta kuullensa, että Max (Jakobson, jolle Kekkonen oli ensimmäiseksi moittinut Karjalaisen ja UM:n virkamiesten menettelyä, JS) oli kertonut <strong>Junnilalle</strong>, että minulla ja Ahdilla oli jyrkät välit Kreikan asian (sotilasvallankaappaus, sen tuomitseminen,VH) huonon hoidon takia&nbsp; On se Max kumma poika juoruamaan, mikään ei pysy hänen takanaan</em>.&rdquo;&nbsp; (UKK pvk 31.7.1967)</p><p>s. 504/641.</p><p>*</p><p>SDP:n valittua puolensa ja asetuttua Kekkosen tueksi (1968 presidentinvaalit) eivät reaktiot oikealta antaneet kauan odottaa itseään.&nbsp; Uuden Suomen palstoilla todisteltiin Kekkosta tarkoittaen vallan turmelevaa vaikutusta.&nbsp; <strong>Junnila</strong> vaati presidentinvaihdosta sekä arvosteli Kekkosen ulkopolitiikkaa ja ulkopoliittista aktiivisutta, jota myös Helsingin Sanomat kritikoi.&nbsp; <strong>Ilaskivi </strong>myötäili Junnilaa ja syytti Kekkosta perustuslain hengen polkemisesta.&nbsp; Kekkosen korviin kantautui myös, että <strong>Kauko Kare</strong> oli kirjoittamassa hänestä &rdquo;<em>ankaraa häväistysjuttua</em>&rdquo; (ks. alempana: &rdquo;Tähän on tultu&rdquo;, VH].</p><p>s. 543.</p><p>*</p><p>Merkille pantavaa on, että KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen antoi jo 1.4. 1967 suostumuksensa ehdokkuudelleen (PV 1968). &hellip; Ainakin Kekkonen uskoi myöhemmin, että &rdquo;<em>jossakin</em>&rdquo; tehtiin päätös Virkkusesta odottamatta Lauri Ahon vastausta.</p><p>Huomiota herättää myös se salamyhkäisyys, jolla Virkkusen ehdokkuutta vietiin eteenpäin. &hellip;</p><p>Jälkeenpäin Virkkusen ehdokkuudelle on ilmaantunut useampiakin kummisetiä.&nbsp; Näistä keskeisin vaikutus näyttää olleen <strong>Ilaskivellä, Junnilalla</strong> sekä Virkkusen perheystävällä, vuorineuvos Olavi Sohlbergilla.</p><p>Kekkonen sai ensimmäisen vihjeen Virkkusen ehdokkuudesta 4.4.1967, mutta piti tietoa harhautustarkoituksessa liikkeelle laskettuna. &hellip;</p><p>Kun asia sitten puoluekokouksenpäätöksen jälkeen varmistui, se oli Kekkoselle katkera pettymys. &hellip;hän ja Virkkunen olivat seisseet vastakkaisissa leireissä aina AKS:n ajoista ja lapuanvuosista lähtien.&nbsp; Viimeksi vastakohtaisuus oli näkynyt noottikriisin aikana, jolloin Virkkunen oli tukenut <strong>Junnilan </strong>Kekkoseen kohdistamia syytöksiä.</p><p>s. 547-548.</p><p>*</p><p>Keskeisen roolin Kekkos-vastaisessa kampanjassa (PV 1968) sai <strong>Kauko Kareen</strong> teos <strong><em>Tähän on tultu</em></strong>, joka suuntautui istuvaa presidenttiä, noudatettua idänpolitiikkaa ja YYA-sopimusta vastaan. Tekijä oli alun perin tarjonnut sitä kokoomuksen kustannettavaksi, mutta siihen puolue ei ollut tohtinut ryhtyä.&nbsp; Kokoomuslehdistö piti teosta kuitenkin näyttävästi esillä.&nbsp; Kekkonen piti virkkuslaisten menettelyä tältä osin tekopyhänä:</p><p>&rdquo;<strong><em>Kauko Karen</em></strong><em>, jonka kirja sai jättiläismenestyksen, merkitystä ei ole aliarvioitava.&nbsp; Annettiin kuva, että ulkopolitiikkaa on epäonnistunutta, koska se on muka alistuvaa.&nbsp; Virallisesti sen sijaan ylistettiin taitavaa ulkopolitiikkaa.&nbsp; Se oli hyvin kaksinaamaista peliä, mutta sitähän politiikassa on niin paljon</em>.&rdquo;</p><p>s. 552.</p><p>*</p><p>Mitä lähemmäs presidentinvaalit 1968 tulivat, sitä aggressiivisempia ulottuvuuksia Virkkusen kannattajien kampanja sai.&nbsp; Tammikuun lopulla 1968 Kekkonen luonnehti sitä eräälle arvostelijalleen (Bruno Salmialalle 22.1.1968) seuraavaan tapaan:</p><p>&rdquo;&hellip;.<em>minä, perheeni ja ystäväni ovat tämän vaalitaistelun aikana saaneet niin runsaasti tappo- ja häväistyskirjeitä ja &ndash;soittoja, että pitää palata aina IKL:n aikoihin, jotta voisin löytää omasta kokemuksestani vertauskohdan</em>.&rdquo;</p><p>s. 552.</p><p>*</p><p>Mitä pitemmälle vaalitaistelu eteni, sitä vakuuttuneemmaksi Kekkonen tuli siitä, että kokoomuksen poliittinen linja oli muuttumassa.&nbsp; Sen piirissä aiemmin havaittu myönteinen kehitys oli kääntynyt takatalveksi, ja puolueen linjaa ja samalla Virkkusen kampanjaa vetivät nyt <strong>Junnilan</strong> kaltaiset, Kekkosen äärioikeistolaisiksi luokittelemat voimat&hellip;</p><p>s. 558.</p><p>*</p><p>*</p><p><strong>VäliSumma</strong></p><p>Tässä siis tri <strong>Juhani Suomen</strong> kuvaus <strong>Kekkosen</strong> kärsimyksistä &rdquo;<strong>Tuure Junnilan</strong> ja <strong><em>hänen hengenheimolaistensa</em></strong>&rdquo; grillattavana Suomessa vuosina 1962-1968.&nbsp;</p><p>Tuo ilmaisumuoto &rdquo;hänen hengenheimolaisensa&rdquo; tai &rdquo;Junnila hengenheimolaisineen&rdquo; nimittäin toistuu, ja vielä tihenevään tahtiin UKK-elämäkertateoksen sivuilla..</p><p>Herää tietysti kysymys:</p><p>Tämä valikoitu nimiotos ja niihin liittyvä tekstikompositio: mitä se oikein syvimmältään kuvaa?&nbsp; Kenestä se antaa paljon puhuvimman ja läpivalaistumman kuvan?&nbsp;</p><p><strong>Tuure Junnilasta</strong> ja &rdquo;hänen <strong>hengenheimolaisistaa</strong>n&rdquo;?</p><p>Vaiko <strong>presidentti Urho Kekkosesta </strong>ja <strong>Suomest</strong>a vuosina 1962-1968?</p><p>Vai mahdollisesti tämän kaiken kirjoittaneesta tutkijasta, <strong>tri Juhani Suomesta</strong>?</p><p>Jätän tämän vakavan kysymyksen lukijakunnan harkittavaksi.</p><p>Minulla on oma mielipiteeni, mutta pidätän itseäni kertomasta siitä.&nbsp; Puhukoon teksti puolestaan.</p><p>Jatkoa seuraa mikäli ja sikäli kuin aikaa ja voimia riittää.&nbsp; Kekkos-järkäleitä nimittäin piisaa..</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tuure Junnila ja hänen hengenheimolaisena UKK:n kiusana

Kekkonen ja hänen ”äärioikeistolaiset” herhiläisensä 1962-1968, Juhani Suomen UKK-elämäkertojen valossa.

blogikompilaatio, Osa I

*

Juhani Suomi: Presidentti.  Urho Kekkonen 1962-1968. Otava, 1994. Katkelmia teoksesta.

*

Vuoden 1962 [eduskunta]vaaleissa oli Kekkosen kiivaimpiin vastustajiin lukeutuva kokoomuksen Tuure Junnila pudonnut eduskunnasta.  Tappio ei häntä kuitenkaan vaientanut.  Päinvastoin se näytti entisestään jyrkentävän hänen oppositioasennettaan.  Lyhyessä ajassa hän julkaisi kaksi teosta, joissa pyrittiin osoittamaan Suomen turvallisuuspoliittisen aseman heikentyneen Kekkosen presidenttikaudella.

Jos Junnila oli leppymätön, eivät Kekkosenkaan käsitykset olleet muuttuneet:

”Junnila sanoo itseään vastavirtaan kulkevaksi yksinäiseksi loheksi ja siteeraa lausetta ”Kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua”.  Kun tällainen kuudennen luokan poliitikko käyttää itsestään tällaisia epiteettejä ja vertauksia, on vaikutelma pelkästään koominen.” ”

sivulta 156.

*

Vaikka kokoomus presidentinvaaleissa [1962, Honka-liiton kaaduttua, VH] olikin asettunut yksimielisesti Kekkosen kannalle, löytyi uudesta eduskuntaryhmästä runsain mitoin vastustushenkeä.  Sen näkyvimpiä edustajia oli ”aina äänessä ja aina oppositiossa” oleva Margit Borg-Sundman.  Poliittisesti merkittävin oli kuitenkin Raimo Ilaskivi, joka ennen pitkää peri Junnilan aseman ryhmän 5-7 –jäsenisen oikeistosiiven johtajana.

s. 156.

*

Vaikka äänestäjät olivat vaaleissa hylännet monta oikean laidan kulkijaa, oli Rkp:n uusi ryhmä edelleen hyvin oikeistoväritteinen. Näkyvin oikeistolaisista oli George C. Ehrnrooth, jonka poliittinen ura näytti yhä selvemmin rakentuvan korostetulle Kekkosvastaisuudelle.

s. 156.

*

Kekkosen merkittävin vastustaja oli kuitenkin edellisvuosien tapaan Helsingin Sanomat, Honka-liiton de facto pää-äänenkannattaja.  Sen asenne oli niin kielteinen ja arvostelu terävää, että Kekkonen näyttää olleen valmis uskomaan siitä mitä vain.  Kun rouva Snellman (lehtinainen, K:n väitetty rakastajatar, VH) väitti tietävänsä varmasta lähteestä, että lehden sisäpoliittiset pääkirjoitukset olivat Ehrnroothin käsialaa, ei Kekkonen sitä hetkeäkään epäillyt: ”Uskon sen hyvin.  Aatos Erkko ja Ehrnrooth (ovat) hyviä ystäviä, kuulemma.  Se on yksi syy uskoa, toinen on artikkelin sisältö: Leskisläisyyttä toisessa potenssissa.”

s. 157.

*

Maalaisliiton puheenjohtajavaali Sukselaisen-Virolaisen välillä 1964:

Paravda julkaisi 6.4.1964 Stefan Smirnovin laajan artikkelin, joka sisälsi kannanoton Sukselaiseen:

Neuvostoliiton yleisessä mielipiteessä ei myöskään voi olla herättämättä ihmetystä se seikka, että viime aikoina eräät suomalaiset poliitikot, erityisesti Suomen entinen pääministeri V. Sukselainen, ovat kunniavieraina osallistuneet Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tapahtuneisiin väenkokouksiin, joita ovat järjestäneet hitleriläisten kanssa yhteistyöhön ryhtymällä itsensä tahranneet ja maatamme kohtaan osoittamastaan vihamielisyydestään tunnetut eestiläiset emigrantit.”

Väitteet Pravdan artikkelin ”tilaamisesta” ja ulkopuolisista ”innoittajista” eivät olleet uusia.  Sukselaisen kannattajat olivat levittäneet niitä heti arktikkelin julkistamisen jälkeen – monessa suhteessa samaan tapan kuin leskisläiset ja junnilalaiset aikanaan. …

Huhutehtailu oli jatkunut syksyn mittaan, ja esimerkiksi Kauko Kare oli Suomen Kuvalehdessä nimennyt syyllisiksi kansanedustajat Matti Kekkosen ja Veikko Svinhufvudin.  Mauno Huikkun sanomaksi väitetty oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Pravdan yhteistyökumppaniksi nimettiin itse presidentti.

Syytös järkytti Kekkosta…

s. 215, 224.

*

Pentti Poukan luotsaama Uusi Suomi teki pääkirjoitussivullaan selväksi, että sen näkemys noudatettavasta ulkopolitiikasta poikkesi valtion johdon linjasta.  Kokoomuksen oikealla laidalla Tuure Junnila jatkoi kannatusta saaden omaa taisteluaan, johon olennaisena osana kuuluivat  hyökkäykset Kekkosen toimia ja politiikkaa vastaan. Eikä hän suinkaan ollut – Kekkosen termiä lainaten – ainoa häkäkivi.

s. 252.

*

Kekkosen suhde toiseen pieneen hallituspuolueeseen, Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen, oli jännittyneempi.  Osaltaan se johtui George C. Ehrnroothin ja hänen hengenheimolaistensa toistuvista hyökkäyksistä, joita puolueen johto ei näyttänyt edes pyrkivän dementoimaan.  … Jotain asenteista paljastaa Kekkosen tuiskahdus päiväkirjassaan: ”Tämä Taxell (Rkp:n puh.joht., VH] on yhtä hölmö nyt kuin aina.  Naiivi kaveri!  Ja tällaisen kanssa pitäisi harjoittamaan yhteistä politiikkaa.” (UKK pvk. 20.2.1966.)

s. 254.

*

Vuonna 1964 Helsinkiin virkautunut Ruotsin suurlähettiläs Ingemar Hägglöf kertoo muistelmissaan nimenomaan amerikkalaisen ja brittikollegansa sekä SLT:n edustajan suhtautuneen Kekkoseen ”aika epäsuopeasti”.  Eikä Hägglöfillä ollut epäilyksiä siitä, mistä kielteiset asenteet juontuivat, ja miksi ”venäläisiä nähtiin joka pensaan takana”. … Tukholmaan kesällä 1964 lähettämässään raportissa hän luonnehti Helsinkiä vailla vertaa olevaksi juorupesäksi, missä diplomaatit tarpeettomasti imivät vaikutteita juuri sellaisilta henkilöiltä, joiden suurimpana mielihaluna oli horjuttaa ulkomaisten tarkkailijoiden luottamusta Kekkoseen ja hänen hallintoonsa.

Pari vuotta aiemmin oli Hägglöfin edeltäjä kiinnittänyt raportissaan huomiota siihen, että Iso-Britannian Helsingin-suurlähettiläs käytti tietolähteinään Kekkosen ”fanaattisia vastustajia”, Junnilaa ja (Kaarlo) Pitsinkiä.

s. 299

*

Kekkonen teki 29.11.1965 aiempaa Pohjolan Ydinvapaata –aluetta (PYV) koskevaa esitystään täydentävän pohjoisten raja-alueiden rauhoittamista tarkoittavan esityksen.  ”Kekkosen esitelmään reagoitiin Suomen rajojen ulkopuolella samankaltaisella tunteenomaisella ärtymyksellä, arvostelulla ja vastustuksella kuin aikanaan PYV-aloitteeseen”. (JS).

Myrskyn vesilasissa aiheutti Uuden Suomen julkistama tieto, jonka mukaan kokoomus katsoi presidentin loukanneen esitelmällään hallitusmuodon ja valiopäiväjärjestyksen kirjainta ja aikoi siksi ottaa asian esille eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.  Huhuttu hanke sai tuke Rkp:n oikeistosta, missä kansanedustaja Ehrnrooth syytti Kekkosta pohjoismaisten suhteiden vahingoittamisesta. 

s. 320.

*

Kekkonen ei malttanut olla ironisoimatta, vuoden 1965 lopulla:

”Kyllä Paasikiven-Kekkosen linjan ulkopolitiikan sisäpoliittinen menestys on päätähuimaava.  Kokoomus vannoo kaksi sormea kypärän reunaan nojaten sen puolesta, ja Leskinen on hyökännyt sillan yli puolitiehen vastaan.  Junnila on vaiennut ulkopolitiikasta ja haukkuu huonoa talouspolitiikkaa.  Kun muutama vuosi sitten, silloin kun kokoomus puuhasi Ståhlbergille patsasta, leikilläni sanoin, että kyllä kokoomus pian omistaa itselleen P-K linjan ja alkaa hankkia minulle patsasta, pidettiin sitä todella raakana leikkinä, mitä se kieltämättä olikin.  Mutta niin muuttuu maailma.”

s. 387

*

Vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen Kekkonen pohdiskeli, oliko niiden lopputulos todella ollut protesti häntä ja Paasikiven-Kekkosen linjaa vastaan, kuten länsilehdistössä todisteltiin.  Eikä hän tyystin kiistänyt tulkintaa: ”Olettaisin, että eräältä osalta tämä pitää paikkansa.  Kun Junnila tulee valituksia kahdesta vaalipiiristä ja kun ruotsalaisen kansanpuolueen sisälle syntyy Ehrnroothin, Melinin, Procopén ja Torsten Nordströmin muodostama äärioikeistolainen fraktio, niin ei voida sulkea tietä siltä mahdollisuudelta, että tähän ainakin on vaikuttanut ulkopoliittiset näkökohdat.  Protestina ulkopolitiikkaa kohtaan voitaneen pitää myöskin Ilaskiven saamaa suurta äänimäärää.”

s. 403.

*

Vaalitulos (EK 1966), nimenomaan oikeistolaisuuden esiinmarssi, vei yritykseltä (kaikkien puolueiden hallitus, VH) pohjan.  Samoin se, että kokoomus ilmoitti jo vaalitaistelun loppumetreillä, ettei se tulisi samaan hallitukseen SKDL:n kanssa.

(Viite: Kekkonen meni yrityksessään niin pitkälle, että suostutteli Virolaisen ehdottamaan television suuressa vaalikeskustelussa 18.3.1966 kaikkien puolueiden hallitusta. … Ehrnrooth vaati oikeistosiivelle enemmän sananvaltaa Rkp:n asioissa, ja samassa hengessä esiintyi Junnila omassa ryhmässään.)

s. 626.

*

Maalisvaalien 1966 jälkeen syntyi Paasion hallitus, kivulloisesti ja jurnuttaen.

Oppositioon jääneiden oikeistopuolueiden lehdissä ryhdyttiin puolestaan vihjailemaan, että ministeristön todellinen muodostaja olikin Kekkonen.  Näistä väitteistä oli enää askel kansanedustaa Ehrnroothin syytökseen, että hallitus oli syntynyt vieraan vallan painostuksesta.

s 414.

*

Kokoomuksen johto pyrki lähestymään Kekkosta, mutta vaalien (1966) jälkeen tilanne vaikeutui, kun oikeistovoimat palasivat eduskuntaryhmään, tunnusti kokoomuksen puoluesihteeri Harri Holkeri luotetussa seurassa.  Eduskuntavaalien ja hallitusratkaisun jälkeen kokoomus todellakin jakautui suhtautumisessaan tasavallan presidenttiin. Ääripäitä edustivat Junnila ja Hetemäki.

s. 500.

*

Kokoomuksen oikealla laidalla edusuntaan palannut Junnila jatkoi entisellä linjallaan hyökäten sekä Kekkosta että tämän ulkopolitiikkaa vastaan – jopa siinä määrin, että puolueen hallituksen työvaliokunta joutui joskus sanoutumaan irti hänen kannanotoistaan. …

(Maaliskuu 1967: Eduskunnan puhemiesneuvostossa pohdittiin tulisiko Junnilalle antaa muistutus hänen esiintymisestään valtiopäiväsalissa.  Kun Kekkonen kuuli hankkeesta, hän esitti toivomuksen, ettei asiaan puututtaisi (Jouko Loikkanen, pvk 8.3.1967]

Junnilan edustamat näkemykset valtasivat alaa myös puolueen nuorison piirissä.  ”Olemme valmiit hautaamaan käsitteet Paasikiven-Kekkosen linjasta”, julisti Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja, Esko Koppanen.  Puolueen opiskelijapoliitikkoihin kuuluva Jarmo Virmavirta puolestaan todisteli, että Kekkonen oli presidentinvaaliehdokkuuttaan varmistellessaan vaarantanut suomalaisen demokratian säilymisen.  Mitä pidemmälle aika kului, sitä rajummaksi kävi kielenkäyttö.  Virolainen kertoi Kekkoselle, miten eräs – vielä nykyisinkin valtiopäivillä vaikuttava – kokoomuslainen kansanedustaja oli jopa vaatinut, että ”kommunistit on pantava seinää vasten ja ammuttava”.

Kun Kekkonen vuoden 1967 lopulla arvioi kokoomuksen tilaa, tuli hän siihen johtopäätökseen, että Virolaisen hallituksen ajoista oli otettu aimo askel taaksepäin: ”Kokoomus on joutunut Junnilan ja hänen aateveljiensä käsiin.” (UKK pvk 20.11.1967.)

Mutta ei kritiikki toki vain kokoomuksenpiiriin rajoittunut. Eivät Kekkosen muutkaan vastustajat olleet häntä unohtaneet.  Presidentinvaalin lähestyessä se kävi yhä ilmeisemmäksi.  Tuon ajan ilmapiiriä kuvaa lehtimiehenä tunnetun maisteri Kauko Kareen esiintyminen.  Tultuaan erotetuksi Suomalaisesta Suomesta hän selitti julkisuudessa sen johtuneen vallitsevasta dikatuuri-ilmastosta.  Epäselväksi ei jäänyt kenen diktatuurista oli kysymys.

Kekkosen merkittävin vastustaja kuitenkin oli ja sellaisena pysyi Helsingin Sanomat, vaikka sen päätoimittajaporras väliin etsikin kontaktia Tamminiemeen sovinnonteon siunauksilla houkutellen.  Turvallisuuspolitiikan alueella lehti löysi helposti yhteisen linjan Junnilan kanssa esimerkiksi arvostellessaan Kekkosen ulkopoliittista aktiivisuutta ja aloitteellisuutta.

s. 502-503.

*

Tässä vaiheessa (1965-1967) lähtivät liikkeelle ensimmäiset huhut Kekkosen ja Karjalaisen välien viilenemisestä:

Ahti (Karjalainen)soitti ja kertoi Autiolta kuullensa, että Max (Jakobson, jolle Kekkonen oli ensimmäiseksi moittinut Karjalaisen ja UM:n virkamiesten menettelyä, JS) oli kertonut Junnilalle, että minulla ja Ahdilla oli jyrkät välit Kreikan asian (sotilasvallankaappaus, sen tuomitseminen,VH) huonon hoidon takia  On se Max kumma poika juoruamaan, mikään ei pysy hänen takanaan.”  (UKK pvk 31.7.1967)

s. 504/641.

*

SDP:n valittua puolensa ja asetuttua Kekkosen tueksi (1968 presidentinvaalit) eivät reaktiot oikealta antaneet kauan odottaa itseään.  Uuden Suomen palstoilla todisteltiin Kekkosta tarkoittaen vallan turmelevaa vaikutusta.  Junnila vaati presidentinvaihdosta sekä arvosteli Kekkosen ulkopolitiikkaa ja ulkopoliittista aktiivisutta, jota myös Helsingin Sanomat kritikoi.  Ilaskivi myötäili Junnilaa ja syytti Kekkosta perustuslain hengen polkemisesta.  Kekkosen korviin kantautui myös, että Kauko Kare oli kirjoittamassa hänestä ”ankaraa häväistysjuttua” (ks. alempana: ”Tähän on tultu”, VH].

s. 543.

*

Merkille pantavaa on, että KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen antoi jo 1.4. 1967 suostumuksensa ehdokkuudelleen (PV 1968). … Ainakin Kekkonen uskoi myöhemmin, että ”jossakin” tehtiin päätös Virkkusesta odottamatta Lauri Ahon vastausta.

Huomiota herättää myös se salamyhkäisyys, jolla Virkkusen ehdokkuutta vietiin eteenpäin. …

Jälkeenpäin Virkkusen ehdokkuudelle on ilmaantunut useampiakin kummisetiä.  Näistä keskeisin vaikutus näyttää olleen Ilaskivellä, Junnilalla sekä Virkkusen perheystävällä, vuorineuvos Olavi Sohlbergilla.

Kekkonen sai ensimmäisen vihjeen Virkkusen ehdokkuudesta 4.4.1967, mutta piti tietoa harhautustarkoituksessa liikkeelle laskettuna. …

Kun asia sitten puoluekokouksenpäätöksen jälkeen varmistui, se oli Kekkoselle katkera pettymys. …hän ja Virkkunen olivat seisseet vastakkaisissa leireissä aina AKS:n ajoista ja lapuanvuosista lähtien.  Viimeksi vastakohtaisuus oli näkynyt noottikriisin aikana, jolloin Virkkunen oli tukenut Junnilan Kekkoseen kohdistamia syytöksiä.

s. 547-548.

*

Keskeisen roolin Kekkos-vastaisessa kampanjassa (PV 1968) sai Kauko Kareen teos Tähän on tultu, joka suuntautui istuvaa presidenttiä, noudatettua idänpolitiikkaa ja YYA-sopimusta vastaan. Tekijä oli alun perin tarjonnut sitä kokoomuksen kustannettavaksi, mutta siihen puolue ei ollut tohtinut ryhtyä.  Kokoomuslehdistö piti teosta kuitenkin näyttävästi esillä.  Kekkonen piti virkkuslaisten menettelyä tältä osin tekopyhänä:

Kauko Karen, jonka kirja sai jättiläismenestyksen, merkitystä ei ole aliarvioitava.  Annettiin kuva, että ulkopolitiikkaa on epäonnistunutta, koska se on muka alistuvaa.  Virallisesti sen sijaan ylistettiin taitavaa ulkopolitiikkaa.  Se oli hyvin kaksinaamaista peliä, mutta sitähän politiikassa on niin paljon.”

s. 552.

*

Mitä lähemmäs presidentinvaalit 1968 tulivat, sitä aggressiivisempia ulottuvuuksia Virkkusen kannattajien kampanja sai.  Tammikuun lopulla 1968 Kekkonen luonnehti sitä eräälle arvostelijalleen (Bruno Salmialalle 22.1.1968) seuraavaan tapaan:

”….minä, perheeni ja ystäväni ovat tämän vaalitaistelun aikana saaneet niin runsaasti tappo- ja häväistyskirjeitä ja –soittoja, että pitää palata aina IKL:n aikoihin, jotta voisin löytää omasta kokemuksestani vertauskohdan.”

s. 552.

*

Mitä pitemmälle vaalitaistelu eteni, sitä vakuuttuneemmaksi Kekkonen tuli siitä, että kokoomuksen poliittinen linja oli muuttumassa.  Sen piirissä aiemmin havaittu myönteinen kehitys oli kääntynyt takatalveksi, ja puolueen linjaa ja samalla Virkkusen kampanjaa vetivät nyt Junnilan kaltaiset, Kekkosen äärioikeistolaisiksi luokittelemat voimat…

s. 558.

*

*

VäliSumma

Tässä siis tri Juhani Suomen kuvaus Kekkosen kärsimyksistä ”Tuure Junnilan ja hänen hengenheimolaistensa” grillattavana Suomessa vuosina 1962-1968. 

Tuo ilmaisumuoto ”hänen hengenheimolaisensa” tai ”Junnila hengenheimolaisineen” nimittäin toistuu, ja vielä tihenevään tahtiin UKK-elämäkertateoksen sivuilla..

Herää tietysti kysymys:

Tämä valikoitu nimiotos ja niihin liittyvä tekstikompositio: mitä se oikein syvimmältään kuvaa?  Kenestä se antaa paljon puhuvimman ja läpivalaistumman kuvan? 

Tuure Junnilasta ja ”hänen hengenheimolaisistaan”?

Vaiko presidentti Urho Kekkosesta ja Suomesta vuosina 1962-1968?

Vai mahdollisesti tämän kaiken kirjoittaneesta tutkijasta, tri Juhani Suomesta?

Jätän tämän vakavan kysymyksen lukijakunnan harkittavaksi.

Minulla on oma mielipiteeni, mutta pidätän itseäni kertomasta siitä.  Puhukoon teksti puolestaan.

Jatkoa seuraa mikäli ja sikäli kuin aikaa ja voimia riittää.  Kekkos-järkäleitä nimittäin piisaa..

*

]]>
16 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235086-tuure-junnila-ja-hanen-hengenheimolaisena-ukkn-kiusana#comments Äärioikeisto Juhani Suomi Suomettuminen Tuure Junnila Urho Kekkonen Thu, 06 Apr 2017 03:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235086-tuure-junnila-ja-hanen-hengenheimolaisena-ukkn-kiusana
Valheuutisointia ennen totuudenjälkeistä aikaa: virallinen media vuonna 1968? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233691-valheuutisointia-ennen-totuudenjalkeista-aikaa-virallinen-media-vuonna-1968 <p>Helsingin Sanomien valokuvaaja <strong>V.K. Hietanen&nbsp;</strong>tallensi syksyllä <strong>1968 </strong>kuvasarjaan&nbsp;presidentti Urho <strong>Kekkosen </strong>ja Aleksei <strong>Kosyginin </strong>salaisen tapaamisen <em>jäänmurtajalla Hankoniemen edustalla</em>. Lopulta kuvista julkaistiin vain yksi ruutu, joka kuvaajansa mukaan, <strong>&quot;</strong><em>valehtelee enemmän kuin mikään muu kuvani. Kuvassa ollaan niin ystäviä kuin olla voi. Näkemykseni mukaan tilanne oli hyvin tulehtunut heidän välillään</em>.<strong>&quot;</strong> &nbsp;- Yle</p><p>&quot;<em>Vaikka valokuvan tunnelma on leppoisa, vanhat toverit Kekkonen ja Kosygin mittailevat kalasaalista, ei tilanne olisi voinut olla jännittyneempi. Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Tsekkoslovakian, Suomenlahdella partioi kymmenittäin neuvostoaluksia ja Kekkonen pelkäsi Suomen vuoroa Neuvostoliiton järjestellessä etupiiriään. Neuvostoliitossa puolestaan säikähdettiin, kun Kekkonen uhkasi erota presidentin tehtävästä ...&nbsp;Filmillä oli kuitenkin paljon totuudenmukaisempia kuvia, joissa näkyy tilanteen vakavuus ..&nbsp;</em><em>se on mukana torstaina julkaistussa Museoviraston Journalistisen kuva-arkiston V.K. Hietasen näytekokoelmassa</em>. &quot;<strong><a href="http://yle.fi/uutiset/3-9514041?origin=rss" target="_blank">&nbsp;&gt; Yle 18.3.2017</a></strong></p><p>- Osattiinko sitä siis ennenkin?&nbsp;Monenlaista hämärtävää disinformaatiota ja suoranaista valheuutisointia virallisessa mediassa niinkin merkittävässä häppeningissä kuin vuoden 1968 UKK:n ja Kosyginin välisissä kekkoslovakialaistamisneuvotteluissa...&nbsp;Ja koska se <em>totuudenjälkeinen aika</em> esimerkiksi Suomen mediailmastossa oikein tarkkaan ottaen alkoikaan? Onkos loppua näköpiirissä, siis yhteisesti todennettavassa horisontissa siintelevänä/punertavana?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lue myös</strong>:<br /><a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233571-jos-johan-backman-julkaisisi-nettisivut-talvisodasta" target="_blank">Jos Johan Bäckman julkaisisi nettisivut talvisodasta...</a>&nbsp;<br /><a href="http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/230090-sauli-niinisto-pakotteet-venajasta-kiinni-krim-ja-karjala-takaisin" target="_blank">Presidentti Niinistö: Pakotteet kiinni Venäjästä - Krim ja Karjala...</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin Sanomien valokuvaaja V.K. Hietanen tallensi syksyllä 1968 kuvasarjaan presidentti Urho Kekkosen ja Aleksei Kosyginin salaisen tapaamisen jäänmurtajalla Hankoniemen edustalla. Lopulta kuvista julkaistiin vain yksi ruutu, joka kuvaajansa mukaan, "valehtelee enemmän kuin mikään muu kuvani. Kuvassa ollaan niin ystäviä kuin olla voi. Näkemykseni mukaan tilanne oli hyvin tulehtunut heidän välillään."  - Yle

"Vaikka valokuvan tunnelma on leppoisa, vanhat toverit Kekkonen ja Kosygin mittailevat kalasaalista, ei tilanne olisi voinut olla jännittyneempi. Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Tsekkoslovakian, Suomenlahdella partioi kymmenittäin neuvostoaluksia ja Kekkonen pelkäsi Suomen vuoroa Neuvostoliiton järjestellessä etupiiriään. Neuvostoliitossa puolestaan säikähdettiin, kun Kekkonen uhkasi erota presidentin tehtävästä ... Filmillä oli kuitenkin paljon totuudenmukaisempia kuvia, joissa näkyy tilanteen vakavuus .. se on mukana torstaina julkaistussa Museoviraston Journalistisen kuva-arkiston V.K. Hietasen näytekokoelmassa. " > Yle 18.3.2017

- Osattiinko sitä siis ennenkin? Monenlaista hämärtävää disinformaatiota ja suoranaista valheuutisointia virallisessa mediassa niinkin merkittävässä häppeningissä kuin vuoden 1968 UKK:n ja Kosyginin välisissä kekkoslovakialaistamisneuvotteluissa... Ja koska se totuudenjälkeinen aika esimerkiksi Suomen mediailmastossa oikein tarkkaan ottaen alkoikaan? Onkos loppua näköpiirissä, siis yhteisesti todennettavassa horisontissa siintelevänä/punertavana?

 

Lue myös:
Jos Johan Bäckman julkaisisi nettisivut talvisodasta... 
Presidentti Niinistö: Pakotteet kiinni Venäjästä - Krim ja Karjala...

]]>
9 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233691-valheuutisointia-ennen-totuudenjalkeista-aikaa-virallinen-media-vuonna-1968#comments Disinformaatio Suomettuminen Suomi 100 vuotta Turpo Valhemedia Sat, 18 Mar 2017 10:20:40 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233691-valheuutisointia-ennen-totuudenjalkeista-aikaa-virallinen-media-vuonna-1968
Mitä yhteistä http://jukkatuunanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230849-mita-yhteista <p>70-luvulla ja tämän ajan mediakäyttäymisellä on selvä yhteys: samanlaista kuin termin rauhanomaisen rinnakkaiselon toistaminen. Silloin puhuttiin suomettumisesta. <strong>Suomettuminen</strong>&nbsp; tarkoitti voimakkaamman valtion vaikutusvaltaa heikomman naapurimaan asioihin. Käsite esiteltiin alun perin Itävallassa jo 1950-luvulla, mutta sitä alettiin käyttää ahkerasti Länsi-Saksassa 1960-luvun lopulla.&nbsp; Idea Finnladisierungille oli, että jos emme muuta tapaamme tehdä politiikka, meille käy kuin Suomelle, olemme rähmällämme Neuvostoliittoon.&nbsp; Silloin media oli rähmällään ja tämä rähmällään olo jatkuu.</p><p>70-luvulla yliopistot vasemmistolaistettiin ja oman kotikaupunkini Joensuun yliopistoa kutsuttiin aiheellisesti punaiseksi (mm kasvatustieteen pääsykoekirjana oli Leninin opetuksia käsittelevä kirja). 70-lukuun mahtuu myös se, että jos joku oli eri mieltä vallitsevasta puheesta, hän oli taantumuksellinen, konservatiivi tai jopa fasisti. Sama puheenparsi on edelleen voimassa.</p><p>Silloin sanottiin: rauhanomainen&nbsp; rinnakkaiselo, nyt kaikki ovat tervetulleita Suomeen. Silloin sanottiin YYA-sopimus on ulko-&nbsp; ja turvallisuuspolitiikan kulmakivi,&nbsp; nyt EU ja Euro on Suomen ulkopolitiikan kulmakivi. Silloin sanottiin: Suomi muuttuu aste asteelta kommunistiseksi valtioksi, nyt sanotaan Suomi muuttuu aste asteelta Nato-valtioksi. Silloin sanottiin: leniniläinen rauhanomainen rinnakkaiselon periaate on vahvistaa sosialistista ideologiaa, nyt sanotaan &rdquo;antaa kaikkien kukkien&rdquo; vahvistaa maitten muuttumista suvaitsevaiseksi.</p><p>Jo silloin oli ihmisiä, medioita, organisaatioita, jotka olivat kaikista noista asioista eri mieltä. Miten heille kävi? Pahimmassa tapauksessa Kekkonen kirjoitti kirjeen ja ihmisen ura tai elämäntehtävä loppui siihen. Kaikki kumarsivat siihen yhteen suuntaa, koska joku oli keksinyt valheen, jolla yhteiskunta piti muuttaa vähemmistön mielipiteiden suuntaan.</p><p>Nyt meidän maamme rakkaat suuret mediatalot Yle ja Sanoma-konsernin mediat ovat tuossa samassa rintamassa. Halutun mielipiteen vastaiset käsitykset jätetään uutisoimatta tai sitten ne vääristellään. Esim Ylen vihapuhe-ilta osoitti, kuinka puolueellista on tiedonvälitys. Joka-ainoassa Ylen uutisessa käsitellään Donald Trumpia. Kun katsoo muiden maiden tv-uutisia, ne täyttävät ihan muut uutiset. Nyt meille syötetään valetta, että jos Trump jatkaa virassaan tietää se Suomen teollisuudelle suuria vaikeuksia. Suomen kokonaisviennistä suvaitsevaisen Barak Obaman 8 vuoden&nbsp; aikana vain 5-6% kohdistui USA:han. USA on maamme 7-8 suurin vientimaa. Sen sijaan EU:n asettamat pakotteet Venäjää kohtaan ovat enemmän kuin puolittaneet viennin sinne, mutta siitähän ei saa puhua, koska EU&nbsp; ja Euro on maamme ulkopolitiikan kulmakivi. Sitten Donald Trumpin maahantulokiellosta on tehty ykkösasia uutisiin. Miksi? Siksi että hän sanoi, meidän tulee tukea vainottuja kristittyjä veljiämme ja antaa heille etusija tulossa maahan. Trumpin lausunto löytyy <a href="http://www1.cbn.com/cbnnews/politics/2017/january/president-trump-sits-down-with-cbn-news-for-exclusive-interview">tästä. &nbsp;</a></p><p>Missä maissa eniten vainotaan? Pohjois-Korea, Irak, Eritrea, Afganistan, Syyria, Pakistan, Somalia, Sudan, Iran ja Pakistan.&nbsp; Trump sanoi, että noista maista rajoitetaan islaminuskoisten tuloa ja kaikkien tulijoiden taustat tutkitaan. Tiesithän varmaan, että viime vuonna yli 250.000 kristittyä tapettiin uskonvainoissa. Miksi Yle tai Sanoma ei ole sanonut mitään. Se ei ole agendalla.&nbsp; Ja Yle syyttää politiikkoja painostuksesta ja sananvapauden rajoittamisesta, mutta itse rajoittavat vapaata tiedonvälitystä 24/7. Mutta siitähän ei saa puhua, koska suvaitsevaisuus muuttaa yhteiskuntaa.</p><p>Mitähän mieltä meillä oltaisiin oltu noin vuosi sitten, kun maahamme ei päästetty Lapissa Venäjältä tulleita pakolaisia ja tuo uutinen olisi ollut joka päivä CNN, BBC ja USA:n lehdistön pääuutinen. Mutta eihän meillä Suomessa ketään rajoiteta maahan tulemasta uskonnon, syntyperän tai kotimaan perusteella, eihän.&nbsp;</p><p>Tätä aikaa on verrattu myös 30-lukuun ja ääriliikkeiden nousuun Euroopassa. Silloin kansalle syötettiin median kautta valhe, joka pikkuhiljaa muuttui todeksi. Sama meno on nyt menossa Suomessa ja osittain myös Euroopassa. Kaikki, jotka silloin olivat eri mieltä eristettiin ja laitettiin laitoksiin. Neuvostoliitossa toisinajattelijat olivat kansan vihollisia ja heidän paikkansa oli liian usein hauta ja harvoin Siperia. Nyt kaikki eri mieltä olevat ovat konservatiiveja, fasisteja, suvaitsemattomia, ääriliikkeiden kannattajia.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 70-luvulla ja tämän ajan mediakäyttäymisellä on selvä yhteys: samanlaista kuin termin rauhanomaisen rinnakkaiselon toistaminen. Silloin puhuttiin suomettumisesta. Suomettuminen  tarkoitti voimakkaamman valtion vaikutusvaltaa heikomman naapurimaan asioihin. Käsite esiteltiin alun perin Itävallassa jo 1950-luvulla, mutta sitä alettiin käyttää ahkerasti Länsi-Saksassa 1960-luvun lopulla.  Idea Finnladisierungille oli, että jos emme muuta tapaamme tehdä politiikka, meille käy kuin Suomelle, olemme rähmällämme Neuvostoliittoon.  Silloin media oli rähmällään ja tämä rähmällään olo jatkuu.

70-luvulla yliopistot vasemmistolaistettiin ja oman kotikaupunkini Joensuun yliopistoa kutsuttiin aiheellisesti punaiseksi (mm kasvatustieteen pääsykoekirjana oli Leninin opetuksia käsittelevä kirja). 70-lukuun mahtuu myös se, että jos joku oli eri mieltä vallitsevasta puheesta, hän oli taantumuksellinen, konservatiivi tai jopa fasisti. Sama puheenparsi on edelleen voimassa.

Silloin sanottiin: rauhanomainen  rinnakkaiselo, nyt kaikki ovat tervetulleita Suomeen. Silloin sanottiin YYA-sopimus on ulko-  ja turvallisuuspolitiikan kulmakivi,  nyt EU ja Euro on Suomen ulkopolitiikan kulmakivi. Silloin sanottiin: Suomi muuttuu aste asteelta kommunistiseksi valtioksi, nyt sanotaan Suomi muuttuu aste asteelta Nato-valtioksi. Silloin sanottiin: leniniläinen rauhanomainen rinnakkaiselon periaate on vahvistaa sosialistista ideologiaa, nyt sanotaan ”antaa kaikkien kukkien” vahvistaa maitten muuttumista suvaitsevaiseksi.

Jo silloin oli ihmisiä, medioita, organisaatioita, jotka olivat kaikista noista asioista eri mieltä. Miten heille kävi? Pahimmassa tapauksessa Kekkonen kirjoitti kirjeen ja ihmisen ura tai elämäntehtävä loppui siihen. Kaikki kumarsivat siihen yhteen suuntaa, koska joku oli keksinyt valheen, jolla yhteiskunta piti muuttaa vähemmistön mielipiteiden suuntaan.

Nyt meidän maamme rakkaat suuret mediatalot Yle ja Sanoma-konsernin mediat ovat tuossa samassa rintamassa. Halutun mielipiteen vastaiset käsitykset jätetään uutisoimatta tai sitten ne vääristellään. Esim Ylen vihapuhe-ilta osoitti, kuinka puolueellista on tiedonvälitys. Joka-ainoassa Ylen uutisessa käsitellään Donald Trumpia. Kun katsoo muiden maiden tv-uutisia, ne täyttävät ihan muut uutiset. Nyt meille syötetään valetta, että jos Trump jatkaa virassaan tietää se Suomen teollisuudelle suuria vaikeuksia. Suomen kokonaisviennistä suvaitsevaisen Barak Obaman 8 vuoden  aikana vain 5-6% kohdistui USA:han. USA on maamme 7-8 suurin vientimaa. Sen sijaan EU:n asettamat pakotteet Venäjää kohtaan ovat enemmän kuin puolittaneet viennin sinne, mutta siitähän ei saa puhua, koska EU  ja Euro on maamme ulkopolitiikan kulmakivi. Sitten Donald Trumpin maahantulokiellosta on tehty ykkösasia uutisiin. Miksi? Siksi että hän sanoi, meidän tulee tukea vainottuja kristittyjä veljiämme ja antaa heille etusija tulossa maahan. Trumpin lausunto löytyy tästä.  

Missä maissa eniten vainotaan? Pohjois-Korea, Irak, Eritrea, Afganistan, Syyria, Pakistan, Somalia, Sudan, Iran ja Pakistan.  Trump sanoi, että noista maista rajoitetaan islaminuskoisten tuloa ja kaikkien tulijoiden taustat tutkitaan. Tiesithän varmaan, että viime vuonna yli 250.000 kristittyä tapettiin uskonvainoissa. Miksi Yle tai Sanoma ei ole sanonut mitään. Se ei ole agendalla.  Ja Yle syyttää politiikkoja painostuksesta ja sananvapauden rajoittamisesta, mutta itse rajoittavat vapaata tiedonvälitystä 24/7. Mutta siitähän ei saa puhua, koska suvaitsevaisuus muuttaa yhteiskuntaa.

Mitähän mieltä meillä oltaisiin oltu noin vuosi sitten, kun maahamme ei päästetty Lapissa Venäjältä tulleita pakolaisia ja tuo uutinen olisi ollut joka päivä CNN, BBC ja USA:n lehdistön pääuutinen. Mutta eihän meillä Suomessa ketään rajoiteta maahan tulemasta uskonnon, syntyperän tai kotimaan perusteella, eihän. 

Tätä aikaa on verrattu myös 30-lukuun ja ääriliikkeiden nousuun Euroopassa. Silloin kansalle syötettiin median kautta valhe, joka pikkuhiljaa muuttui todeksi. Sama meno on nyt menossa Suomessa ja osittain myös Euroopassa. Kaikki, jotka silloin olivat eri mieltä eristettiin ja laitettiin laitoksiin. Neuvostoliitossa toisinajattelijat olivat kansan vihollisia ja heidän paikkansa oli liian usein hauta ja harvoin Siperia. Nyt kaikki eri mieltä olevat ovat konservatiiveja, fasisteja, suvaitsemattomia, ääriliikkeiden kannattajia. 

 

]]>
1 http://jukkatuunanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230849-mita-yhteista#comments Media Sananvapaus Suomettuminen Sat, 04 Feb 2017 17:02:25 +0000 Jukka Tuunanen http://jukkatuunanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230849-mita-yhteista
Kreml ja kompromaatti nousivat esiin maailmalla - entä suomalaispoliitikot? http://petterilohivesi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230240-kreml-ja-kompromaatti-nousivat-esiin-maailmalla-enta-suomalaispoliitikot <p>The Up North Magazine on julkaissut mielenkiintoisen artikkelin liittyen Yhdysvaltain tuoreen presidentin suututtaneen Venäjä-yhteyksistä kertovaan raporttiin, paikkansapitävän ja -pitämättömän arkaluontoisen aineiston käyttöön ja suomettumiseen.</p><p>Tekstiä on ehtinyt jakaa Twitterissä mm. Viron edellinen presidentti <a href="https://twitter.com/IlvesToomas/status/824375164674600961">Toomas Hendrik Ilves.</a>&nbsp;</p><p>Artikkelin kirjoittaja antoi luvan julkaista tekstistä vapaan käännöksen Uudessa Suomessa. Sen voi lukea alta. Alkuperäinen artikkeli löytyy puolestaan <a href="http://upnorth.eu/russian-political-interference-the-finnish-case/">tästä.</a></p><p>&nbsp;</p><p><strong>Venäjän puuttuminen politiikkaan - tapaus Suomi</strong></p><p>Hiljattain on julkaistu runsaasti todistusaineistoa Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaliin. Tässä ei ole mitään uutta - Venäjän tiedustelupalvelut ovat jo kauan keränneet ns. kompromettoivaa materiaalia - kompromaattia - lukuisista vaikutusvaltaisista ihmisistä eri maissa. Sitä kerätään kohteen kiristyksen tai uran tuhoamisen mahdollistamiseksi. Tämä ei ole neuvostovakoiluromaanista, vaan todellisuutta vuonna 2017. Vladimir Putinin kiistäessä venäläisten pitävän hallussaan tällaista aineistoa Donald Trumpista, sillä &quot;vuonna 2013 hän oli vain tuntematon liikemies&quot; presidentti tuli samalla myöntäneeksi epäsuorasti menetelmän käytön, vaikka sitä ei olisi käytetty Trumpiin.</p><p>Ukrainalaisanalyytikko Vitali Portnikov on todennut, että kompromaatilla on vaikutusta riippumatta siitä, pitääkö se paikkansa ja tämä tosiasia on unohdettu lukuisissa viime aikojen keskusteluissa.</p><p>Donald Trumpin Venäjä-yhteyksiä koskevan dossierin kaltaisten raporttien kierrättämisellä tietyissä piireissä voi olla tuhoavia vaikutuksia, vaikka kyse olisi verraten vähäisestä ihmisjoukosta. Joidenkin asioiden ei siitä huolimatta, että ne ovat jo kohtalaisen suuren &quot;sisäpiirin&quot; tiedossa, haluta päätyvän lehtiin. Osittain kyse on väitteiden verifioimisen vaikeudesta, mutta myös siitä, ettei kyseessä ole ns. julkisesti hyväksytty puheenaihe.</p><p>Myös Suomessa kiertää vastaavanlaisia infopaketteja jo vuosikymmenten ajalta - suullisena tai kirjallisena.</p><p>Yksi tunnetuimmista ilmeisen neuvostovaikutuksen piiriin ajautuneista poliitikoista oli Kalevi Sorsa, kolmen 1970- ja 80-luvuilla istuneen hallituksen pääministeri.</p><p>Dosentti Heikki Urmaan kertomuksen mukaan Päiviö Hetemäki keskeytti 1970-luvulla hänen kirjaprojektinsa varoittamalla &quot;todellisesta kuolemanvaarasta&quot;, mikäli hän julkaisisi suunnittelemansa informaation. Kirjaa ei julkaistu eikä Urmas koskaan julkisesti kertonut sen tarkkaa sisältöä. Kauko Parkkinen toi esiin vuonna 2013 pitämässään esitelmässä, että vaikuttava tekijä on saattanut liittyä Urmaan suunnitelmaan paljastaa kertomus Kalevi Sorsan itätiedusteluyhtyksiin liittyvistä likaisista taustoista hänen työskennellessään Unescon leivissä Pariisissa. Aineistolla olisi voitu varmistaa itätiedustelun kanssa tehdyn yhteistyön jatkuminen tarvittaessa.</p><p>Sorsa tosin oli ilmeisesti NKP/KGB:n luottamuksellinen kontakti osin jo varhemmin harjoitetun yhteistyön vuoksi. Pariisista hänet kutsuttiin sosialidemokraattien puoluesihteerin tehtävään. Hänen vastaehdokkaansa Pekka J. Korvenheimo on myöntänyt itätiedustelun sekaantumisen puoluesihteerivaaliin. Hiljattain julkaistut CIA:n aineistot tukevat tätä käsitystä.</p><p>Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila on väittänyt, ettei Venäjän puuttumisesta Suomen vaaleihin ole tietoa. Väite on kummallinen. On laajalti tiedetty, että Venäjä on vuosikymmeniä vaikuttanut politiikkaan ja yksittäisiin poliitikkoihin, myös eduskunta- ja presidentinvaaleihin. Professori Alpo Rusi on alkuperäaineistojen pohjalta osoittanut sekä Supon tehottoman vastavakoilutyön että laajemmat KGB:n ja Stasin kontaktiverkostot Suomen poliittisessa eliitissä 1970- ja 1980-luvuilla. Osa poliitikoista jatkoi yhteydenpitoa myös kylmän sodan jälkeen, vahvistetusti muun muassa Venäjä-pakotteita vastustanut entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.</p><p>Mantila on osallistunut itäyhteydestä kiinni jääneen poliitikon suojeluun ainakin antaessaan Kalevi Sorsan vapaasti levittää disinformaatiota Itä-Saksa-kontakteistaan tuolloin päätoimittamassaan Pohjalaisessa vuonna 2003. Sorsa sanoi, ettei tuntenut ketään Itä-Saksan lähetystöstä. Mantilan motiivit ja muualta mahdollisesti saama ohjeistus kaipaisivat selvennystä aivan kuten Suojelupoliisin erityinen tarve estää Sorsaa koskevan itätiedusteluaineiston paljastuminen.</p><p>Sorsan entisiin avustajiin lukeutuvat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka nyttemmin on ryhtynyt Nord Stream -lobbariksi sekä vuoteen 2007 Suojelupoliisia johtanut Seppo Nevala. Jokainen heistä oli erittäin merkittävä henkilö 2000-luvun alun suomalaisen politiikan näkökulmasta.</p><p>Vuoteen 1990 Supoa johtanut ja 2015 eduskunnasta eläköitynyt Seppo Tiitinen on julkisuudessa kertonut jonkin verran Sorsan kanssa tekemistään lehmänkaupoista.</p><p>Kremlillä on pitkä perinne puuttua politiikkaan missä hyvänsä kykenee. Naapurina Suomi on ollut ja on luonnollinen kohde, mutta asiasta ei puhuta avoimesti ja laajasti. Näyttää täysin mahdolliselta, että puuttuminen itsessään kykenee edelleen vaientamaan keskustelun, sillä ihmiset, joilla tietoa on, eivät halua siitä oman tai kollegoidensa aiemman tai nykyisen osallisuuden vuoksi puhua.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> The Up North Magazine on julkaissut mielenkiintoisen artikkelin liittyen Yhdysvaltain tuoreen presidentin suututtaneen Venäjä-yhteyksistä kertovaan raporttiin, paikkansapitävän ja -pitämättömän arkaluontoisen aineiston käyttöön ja suomettumiseen.

Tekstiä on ehtinyt jakaa Twitterissä mm. Viron edellinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. 

Artikkelin kirjoittaja antoi luvan julkaista tekstistä vapaan käännöksen Uudessa Suomessa. Sen voi lukea alta. Alkuperäinen artikkeli löytyy puolestaan tästä.

 

Venäjän puuttuminen politiikkaan - tapaus Suomi

Hiljattain on julkaistu runsaasti todistusaineistoa Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaliin. Tässä ei ole mitään uutta - Venäjän tiedustelupalvelut ovat jo kauan keränneet ns. kompromettoivaa materiaalia - kompromaattia - lukuisista vaikutusvaltaisista ihmisistä eri maissa. Sitä kerätään kohteen kiristyksen tai uran tuhoamisen mahdollistamiseksi. Tämä ei ole neuvostovakoiluromaanista, vaan todellisuutta vuonna 2017. Vladimir Putinin kiistäessä venäläisten pitävän hallussaan tällaista aineistoa Donald Trumpista, sillä "vuonna 2013 hän oli vain tuntematon liikemies" presidentti tuli samalla myöntäneeksi epäsuorasti menetelmän käytön, vaikka sitä ei olisi käytetty Trumpiin.

Ukrainalaisanalyytikko Vitali Portnikov on todennut, että kompromaatilla on vaikutusta riippumatta siitä, pitääkö se paikkansa ja tämä tosiasia on unohdettu lukuisissa viime aikojen keskusteluissa.

Donald Trumpin Venäjä-yhteyksiä koskevan dossierin kaltaisten raporttien kierrättämisellä tietyissä piireissä voi olla tuhoavia vaikutuksia, vaikka kyse olisi verraten vähäisestä ihmisjoukosta. Joidenkin asioiden ei siitä huolimatta, että ne ovat jo kohtalaisen suuren "sisäpiirin" tiedossa, haluta päätyvän lehtiin. Osittain kyse on väitteiden verifioimisen vaikeudesta, mutta myös siitä, ettei kyseessä ole ns. julkisesti hyväksytty puheenaihe.

Myös Suomessa kiertää vastaavanlaisia infopaketteja jo vuosikymmenten ajalta - suullisena tai kirjallisena.

Yksi tunnetuimmista ilmeisen neuvostovaikutuksen piiriin ajautuneista poliitikoista oli Kalevi Sorsa, kolmen 1970- ja 80-luvuilla istuneen hallituksen pääministeri.

Dosentti Heikki Urmaan kertomuksen mukaan Päiviö Hetemäki keskeytti 1970-luvulla hänen kirjaprojektinsa varoittamalla "todellisesta kuolemanvaarasta", mikäli hän julkaisisi suunnittelemansa informaation. Kirjaa ei julkaistu eikä Urmas koskaan julkisesti kertonut sen tarkkaa sisältöä. Kauko Parkkinen toi esiin vuonna 2013 pitämässään esitelmässä, että vaikuttava tekijä on saattanut liittyä Urmaan suunnitelmaan paljastaa kertomus Kalevi Sorsan itätiedusteluyhtyksiin liittyvistä likaisista taustoista hänen työskennellessään Unescon leivissä Pariisissa. Aineistolla olisi voitu varmistaa itätiedustelun kanssa tehdyn yhteistyön jatkuminen tarvittaessa.

Sorsa tosin oli ilmeisesti NKP/KGB:n luottamuksellinen kontakti osin jo varhemmin harjoitetun yhteistyön vuoksi. Pariisista hänet kutsuttiin sosialidemokraattien puoluesihteerin tehtävään. Hänen vastaehdokkaansa Pekka J. Korvenheimo on myöntänyt itätiedustelun sekaantumisen puoluesihteerivaaliin. Hiljattain julkaistut CIA:n aineistot tukevat tätä käsitystä.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila on väittänyt, ettei Venäjän puuttumisesta Suomen vaaleihin ole tietoa. Väite on kummallinen. On laajalti tiedetty, että Venäjä on vuosikymmeniä vaikuttanut politiikkaan ja yksittäisiin poliitikkoihin, myös eduskunta- ja presidentinvaaleihin. Professori Alpo Rusi on alkuperäaineistojen pohjalta osoittanut sekä Supon tehottoman vastavakoilutyön että laajemmat KGB:n ja Stasin kontaktiverkostot Suomen poliittisessa eliitissä 1970- ja 1980-luvuilla. Osa poliitikoista jatkoi yhteydenpitoa myös kylmän sodan jälkeen, vahvistetusti muun muassa Venäjä-pakotteita vastustanut entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Mantila on osallistunut itäyhteydestä kiinni jääneen poliitikon suojeluun ainakin antaessaan Kalevi Sorsan vapaasti levittää disinformaatiota Itä-Saksa-kontakteistaan tuolloin päätoimittamassaan Pohjalaisessa vuonna 2003. Sorsa sanoi, ettei tuntenut ketään Itä-Saksan lähetystöstä. Mantilan motiivit ja muualta mahdollisesti saama ohjeistus kaipaisivat selvennystä aivan kuten Suojelupoliisin erityinen tarve estää Sorsaa koskevan itätiedusteluaineiston paljastuminen.

Sorsan entisiin avustajiin lukeutuvat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka nyttemmin on ryhtynyt Nord Stream -lobbariksi sekä vuoteen 2007 Suojelupoliisia johtanut Seppo Nevala. Jokainen heistä oli erittäin merkittävä henkilö 2000-luvun alun suomalaisen politiikan näkökulmasta.

Vuoteen 1990 Supoa johtanut ja 2015 eduskunnasta eläköitynyt Seppo Tiitinen on julkisuudessa kertonut jonkin verran Sorsan kanssa tekemistään lehmänkaupoista.

Kremlillä on pitkä perinne puuttua politiikkaan missä hyvänsä kykenee. Naapurina Suomi on ollut ja on luonnollinen kohde, mutta asiasta ei puhuta avoimesti ja laajasti. Näyttää täysin mahdolliselta, että puuttuminen itsessään kykenee edelleen vaientamaan keskustelun, sillä ihmiset, joilla tietoa on, eivät halua siitä oman tai kollegoidensa aiemman tai nykyisen osallisuuden vuoksi puhua.

]]>
0 http://petterilohivesi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230240-kreml-ja-kompromaatti-nousivat-esiin-maailmalla-enta-suomalaispoliitikot#comments Suomettuminen Venäjä Thu, 26 Jan 2017 15:48:09 +0000 Petteri Lohivesi http://petterilohivesi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230240-kreml-ja-kompromaatti-nousivat-esiin-maailmalla-enta-suomalaispoliitikot
Suomi 100 vuotta-ohjelma jatkaa Suomettumista, ei vainajien kunnioittamiselle http://tapiokoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229807-suomi-100-vuotta-ohjelma-jatkaa-suomettumista-ei-vainajien-kunnioittamiselle <p>Itsesensuuri[<a class="mw-editsection-visualeditor" href="https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomettuminen&amp;veaction=edit&amp;section=5" title="Muokkaa osiota Itsesensuuri">muokkaa</a>&nbsp;|&nbsp;<a href="https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomettuminen&amp;action=edit&amp;section=5" title="Muokkaa osiota Itsesensuuri">muokkaa wikitekstiä</a>]</p> <p>Suomettumiseen liittyy läheisesti myös termi&nbsp;<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsesensuuri" title="Itsesensuuri">itsesensuuri</a>. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan suomalaisten itse suorittamaa julkisen keskustelun valvontaa, jossa kaikki hiukankin Neuvostoliittoa kohtaan negatiiviseksi arvioitu aineisto joutui voimakkaan paheksunnan kohteeksi ja &quot;Suomen ja Neuvostoliiton (Venäjän)välisiä suhteita&quot; vahingoittavan materiaalin julkaisemisesta pyrittiin pidättäytymään</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kiitän, Valtioneuvoston kansliaa ehdotukseni juhlallisesta itsenäisyyspäivän lipunnoston torppaamisesta.</p> <p>Olin ymmärtänyt aivan väärin Suomi 100-ohjelman sisällön ja mitä yhdessä tekeminen tässä yhteydessä merkitsee, nyt yritän selventää asian itselleni. Olisikohan pitänyt jättää edesmenneitten kunnioitus osuus pois. Koska moni varmasti yhdistää mielessään vainajien muistamisen itsenäisyyspäivänä sotiemme sankarivainajiin. Ja kaikkihan tietää ketä oli vihollisemme. Nyt jos me kaikki yhtäaikaisesti osoittaisimme kiitollisuuden Suomen edesmenneille rakentajille ja mahdollistajille. Niin joku muukin kuin Suomi 100-toimikunta pitäisi sitä mielenilmaisuna tai muistutuksena vanhaa vihollistamme Venäjää (ent. SNTL) vastaan. Mikäli toimikunta olisi antanut hankkeelle &quot;virallisen&quot; statuksen. Tässä asiassa jotkut ei näköjään vieläkään ole itsenäisiä. Ehdotukseni ei täytä edes hankkeen kriteereitä esim.&nbsp;Perusedellytyksiä ovat: k<u>yse on erityisestä, itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, hanke toteuttaa teemaa Yhdessä, liittyy johonkin kolmesta painopistealueesta: Suomen 100 vuotta, Suomi 2017....</u>&nbsp;Eihän hankkeeni sisältänyt mitään näistä, mitähän ajattelin. Yhdessä? ehdotushan koski kaikkia suomalaisia. Juhlavuoteen liittyvää ja juhlavaa? Saman aikainen lipunnosto,vainajien muistaminen, Maamme laulu. En tiedä miksi tämä ehdotus ei kelvannut juhlatoimikunnalle. Täysin ilmainen ja olisimme olleet hetken koko Suomi yhdessä.&nbsp;</p> <p>Tässä Valtioneuvoston kanslian vastaus hakemukseeni:</p> <p>&nbsp;Kiitokset ehdotuksestasi Suomi 100 -ohjelmaan. Valtioneuvoston kanslia on valitettavasti 18.1.2017 päätynyt siihen, ettei hakijan &rdquo;Työryhmä Kilotaisto&rdquo; hanketta &quot;Juhlallinen lipunnosto&quot; voida liittää ohjelmaan, koska hakemuksen perusteella hankkeessa yksi tai useampi Suomi 100 -hankehallituksen asettamista perusedellytyksistä Suomi 100 -ohjelmaan liittämiselle ei täyty. Perusedellytyksiä ovat: kyse on erityisestä, itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, hanke toteuttaa teemaa Yhdessä, liittyy johonkin kolmesta painopistealueesta: Suomen 100 vuotta, Suomi 2017 tai Suomen tulevaisuus, hankkeen pääasiallinen toteutumisaika on itsenäisyyden juhlavuosi 2017, sen keskeinen sisältö ei ole tuotteen tai palvelun myynti, ja hanke on hyvien tapojen ja lakien mukainen.</p> <p>Viimeistä lausetta en ymmärrä ollenkaan. Mitähän tässä tarkoitetaan. Mitä myyn, mikä on isänmaallisuudessa hyvien tapojen vastaista tai mitä lakia ehdotukseni rikkoisi. Ehdotukseni on luettavissa tällä samalla sivustolla. Julkaisin sen edellis päivänä.</p> <p>&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsesensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomettumiseen liittyy läheisesti myös termi itsesensuuri. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan suomalaisten itse suorittamaa julkisen keskustelun valvontaa, jossa kaikki hiukankin Neuvostoliittoa kohtaan negatiiviseksi arvioitu aineisto joutui voimakkaan paheksunnan kohteeksi ja "Suomen ja Neuvostoliiton (Venäjän)välisiä suhteita" vahingoittavan materiaalin julkaisemisesta pyrittiin pidättäytymään

 

Kiitän, Valtioneuvoston kansliaa ehdotukseni juhlallisesta itsenäisyyspäivän lipunnoston torppaamisesta.

Olin ymmärtänyt aivan väärin Suomi 100-ohjelman sisällön ja mitä yhdessä tekeminen tässä yhteydessä merkitsee, nyt yritän selventää asian itselleni. Olisikohan pitänyt jättää edesmenneitten kunnioitus osuus pois. Koska moni varmasti yhdistää mielessään vainajien muistamisen itsenäisyyspäivänä sotiemme sankarivainajiin. Ja kaikkihan tietää ketä oli vihollisemme. Nyt jos me kaikki yhtäaikaisesti osoittaisimme kiitollisuuden Suomen edesmenneille rakentajille ja mahdollistajille. Niin joku muukin kuin Suomi 100-toimikunta pitäisi sitä mielenilmaisuna tai muistutuksena vanhaa vihollistamme Venäjää (ent. SNTL) vastaan. Mikäli toimikunta olisi antanut hankkeelle "virallisen" statuksen. Tässä asiassa jotkut ei näköjään vieläkään ole itsenäisiä. Ehdotukseni ei täytä edes hankkeen kriteereitä esim. Perusedellytyksiä ovat: kyse on erityisestä, itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, hanke toteuttaa teemaa Yhdessä, liittyy johonkin kolmesta painopistealueesta: Suomen 100 vuotta, Suomi 2017.... Eihän hankkeeni sisältänyt mitään näistä, mitähän ajattelin. Yhdessä? ehdotushan koski kaikkia suomalaisia. Juhlavuoteen liittyvää ja juhlavaa? Saman aikainen lipunnosto,vainajien muistaminen, Maamme laulu. En tiedä miksi tämä ehdotus ei kelvannut juhlatoimikunnalle. Täysin ilmainen ja olisimme olleet hetken koko Suomi yhdessä. 

Tässä Valtioneuvoston kanslian vastaus hakemukseeni:

 Kiitokset ehdotuksestasi Suomi 100 -ohjelmaan. Valtioneuvoston kanslia on valitettavasti 18.1.2017 päätynyt siihen, ettei hakijan ”Työryhmä Kilotaisto” hanketta "Juhlallinen lipunnosto" voida liittää ohjelmaan, koska hakemuksen perusteella hankkeessa yksi tai useampi Suomi 100 -hankehallituksen asettamista perusedellytyksistä Suomi 100 -ohjelmaan liittämiselle ei täyty. Perusedellytyksiä ovat: kyse on erityisestä, itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, hanke toteuttaa teemaa Yhdessä, liittyy johonkin kolmesta painopistealueesta: Suomen 100 vuotta, Suomi 2017 tai Suomen tulevaisuus, hankkeen pääasiallinen toteutumisaika on itsenäisyyden juhlavuosi 2017, sen keskeinen sisältö ei ole tuotteen tai palvelun myynti, ja hanke on hyvien tapojen ja lakien mukainen.

Viimeistä lausetta en ymmärrä ollenkaan. Mitähän tässä tarkoitetaan. Mitä myyn, mikä on isänmaallisuudessa hyvien tapojen vastaista tai mitä lakia ehdotukseni rikkoisi. Ehdotukseni on luettavissa tällä samalla sivustolla. Julkaisin sen edellis päivänä.

  

]]>
0 http://tapiokoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229807-suomi-100-vuotta-ohjelma-jatkaa-suomettumista-ei-vainajien-kunnioittamiselle#comments Itsenäisyyspäivä Sensuuri Suomettuminen Suomi 100 Thu, 19 Jan 2017 20:14:29 +0000 Tapio Koskinen http://tapiokoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229807-suomi-100-vuotta-ohjelma-jatkaa-suomettumista-ei-vainajien-kunnioittamiselle
Joka ei historiaa tunne, ei voi uuttakaan ymmärtää http://talvitie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229031-joka-ei-historiaa-tunne-ei-voi-uuttakaan-ymmartaa <p>Valtioiden harjoittama tiedustelu on yksinkertaisimmillaan tietojen hankintaa toisesta maasta. Näin puhtoista ja vilpitöntä se tuskin on missään ollut.</p><p>Esimerkiksi Neuvostoliiton harjoittama vakoilu Suomessa oli paljon muutakin kuin tietojen hankintaa. Siinä pyrittiin vaikuttamaan voimakkaasti toisen maan asioihin.</p><p>Meillä se onnistui niin hyvin, että aloimme itsekin ottaa aktiivisesti osaa prosessiin. Muu maailma antoi sille nimenkin, &rdquo;suomettuminen&rdquo;.</p><p>Jos perehtyy asiaan tarkemmin, voi huomata, ettei siitä ole pitkä matka nykyisiin toimintatapoihin. Venäjä on löytänyt demokratian heikon kohdan, yleisen mielipiteen. Informaatiosodankäynti ja trollaus on keino vaikuttaa siihen. Sen edessä demokratioiden johtajat ovat lähes aseettomia.</p><p>KGB:n ja Stasin arkistoista on käynyt selvästi ilmi miten laajaa vaikuttamistoiminta kotiryssineen oli. Nyt on saatu myös Puolan arkistoista lisävalaistusta Helsingissä suoritettuun vakoiluun.</p><p>Suomen Sotilas on julkaissut sivuillaan ison tietopaketin Suomen Sotilaan tiedusteluspesiaalissa. <a href="http://www.suomensotilas.fi/suomen-sotilaan-tiedusteluspesiaali/">http://www.suomensotilas.fi/suomen-sotilaan-tiedusteluspesiaali/</a></p><p>Lehti kysyi myös kommentteja ja lausuntoja useilta poliitikoilta, asiantuntijoilta ja tukijoilta jotka olivat olleet julkisuudessa asian tiimoilta.</p><p>Vastauksia tuli, mutta vähän nihkeästi. Laajimmin kommentoi ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja. Vaikeneminen tarkoittaa lehden mukaan mahdollisesti ainakin seuraavia asioita.</p><p>Itsä-Saksan ja Neuvostoliiton lisäksi myös Puolan lähetystössä on harjoitettu aktiivista toimintaa niin siviili- kuin sotilaspuolella.</p><p>Samoin Suomen Sotilas päätyy siihen, ettei Suojelupoliisin kyky kahlita itävakoilua kylmän sodan aikana ei ole ollut optimaalinen.</p><p>Lehdelle annetut kommentit pääsee lukemaan tästä linkistä. <a href="http://www.suomensotilas.fi/tiedusteluspesiaalimme-jalkipyykki-suurin-osa-poliitikoista-ja-tutkijoista-vaikenee/">http://www.suomensotilas.fi/tiedusteluspesiaalimme-jalkipyykki-suurin-osa-poliitikoista-ja-tutkijoista-vaikenee/</a></p><p>Lustaraatio-keskustelu on ollut maassamme paljon vähäisempää kuin entisissä itäblokinmaissa. Sille löytyy selityksensä yhteiskuntamme jatkuvuudesta. Sellaista totaalista vallanvaihtoa kuin itäblokissa, meillä ei tapahtunut.</p><p>Sen verran näitäkin asioita kannattaa selvittää, että ymmärtää vaikuttamistoiminnan laajuuden ja menetelmät. Niistä ei ole pitkä matka nykyisiin informaatiosodankäynnin muotoihin.</p><p>Päämäärät ja tavoitteet voivat olla lähes samat, mutta keinot ja välineet kehittyvät.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Valtioiden harjoittama tiedustelu on yksinkertaisimmillaan tietojen hankintaa toisesta maasta. Näin puhtoista ja vilpitöntä se tuskin on missään ollut.

Esimerkiksi Neuvostoliiton harjoittama vakoilu Suomessa oli paljon muutakin kuin tietojen hankintaa. Siinä pyrittiin vaikuttamaan voimakkaasti toisen maan asioihin.

Meillä se onnistui niin hyvin, että aloimme itsekin ottaa aktiivisesti osaa prosessiin. Muu maailma antoi sille nimenkin, ”suomettuminen”.

Jos perehtyy asiaan tarkemmin, voi huomata, ettei siitä ole pitkä matka nykyisiin toimintatapoihin. Venäjä on löytänyt demokratian heikon kohdan, yleisen mielipiteen. Informaatiosodankäynti ja trollaus on keino vaikuttaa siihen. Sen edessä demokratioiden johtajat ovat lähes aseettomia.

KGB:n ja Stasin arkistoista on käynyt selvästi ilmi miten laajaa vaikuttamistoiminta kotiryssineen oli. Nyt on saatu myös Puolan arkistoista lisävalaistusta Helsingissä suoritettuun vakoiluun.

Suomen Sotilas on julkaissut sivuillaan ison tietopaketin Suomen Sotilaan tiedusteluspesiaalissa. http://www.suomensotilas.fi/suomen-sotilaan-tiedusteluspesiaali/

Lehti kysyi myös kommentteja ja lausuntoja useilta poliitikoilta, asiantuntijoilta ja tukijoilta jotka olivat olleet julkisuudessa asian tiimoilta.

Vastauksia tuli, mutta vähän nihkeästi. Laajimmin kommentoi ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja. Vaikeneminen tarkoittaa lehden mukaan mahdollisesti ainakin seuraavia asioita.

Itsä-Saksan ja Neuvostoliiton lisäksi myös Puolan lähetystössä on harjoitettu aktiivista toimintaa niin siviili- kuin sotilaspuolella.

Samoin Suomen Sotilas päätyy siihen, ettei Suojelupoliisin kyky kahlita itävakoilua kylmän sodan aikana ei ole ollut optimaalinen.

Lehdelle annetut kommentit pääsee lukemaan tästä linkistä. http://www.suomensotilas.fi/tiedusteluspesiaalimme-jalkipyykki-suurin-osa-poliitikoista-ja-tutkijoista-vaikenee/

Lustaraatio-keskustelu on ollut maassamme paljon vähäisempää kuin entisissä itäblokinmaissa. Sille löytyy selityksensä yhteiskuntamme jatkuvuudesta. Sellaista totaalista vallanvaihtoa kuin itäblokissa, meillä ei tapahtunut.

Sen verran näitäkin asioita kannattaa selvittää, että ymmärtää vaikuttamistoiminnan laajuuden ja menetelmät. Niistä ei ole pitkä matka nykyisiin informaatiosodankäynnin muotoihin.

Päämäärät ja tavoitteet voivat olla lähes samat, mutta keinot ja välineet kehittyvät.

 

]]>
1 http://talvitie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229031-joka-ei-historiaa-tunne-ei-voi-uuttakaan-ymmartaa#comments Informaatiosodankäynti Lustaraatio Lustraatio Suomessa Suomettuminen Vakoilu Venäjä-trollaus Fri, 06 Jan 2017 11:04:46 +0000 Pauli Talvitie http://talvitie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229031-joka-ei-historiaa-tunne-ei-voi-uuttakaan-ymmartaa
Haavisto: suomalainen maahanmuuttokeskustelu kansanmurhien yllyke? http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227338-haavisto-suomalainen-maahanmuuttokeskustelu-kansanmurhien-yllyke <p><strong>Ylen Perjantai-ohjelmassa, mitä yleensä välttelen, Pekka Haavisto taisi mennä yhdessä kohden yli laudan. Mainittakoon, että monta asiallista huomiotakin tuli, mutta yksi särähti korvaan.</strong></p> <p>&nbsp;</p> <p>Haavisto linkitti Jugoslavian hajoamissodan, Ruandan kansanmurhan ja meikäläisen vihapuheen. Hän sanoi, että vihapuheesta mennään tekoihin ja esimerkkeinä olivat nuo kaksi. Hän olisi myös voinut mainita Hitlerin, se on samalla tavalla aivan osuva sekin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>On kuitenkin ihan psykologian perusasioita, etteivät kovat puheet johda kuin aniharvoin tekoihin. Syy on siinä, että ihmisiä ohjaa muukin kuin hetkellinen tunne, järki. Sen pohjalle sivilisaatio on rakentunut ja se erottaa meidät eläimistä. Jos se ero kyseenalaistetaan, verrataan vihaisia ihmisiä eläimiin. Joku voisi sanoa sitä hienovaraiseksi rasismiksi tai eriarvoistamiseksi.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Viha voi ajaa epävakaat ihmiset tekoihin, sen verran Haavisto osuu oikeaan. Se, missä hän hyvin pahoin hairahtui, oli ruandalaisen ja jugoslavialaisen keskustelun rinnastaminen meikäläiseen. Meillä ei käydä katteetonta keskustelua lasten syömisestä ja muusta pähkähullusta. Keskustelumme on aivan eri planeetalta. Esimerkkinä on Terhi Kiemungin saama tuomio käräjäoikeudelta. Jos olen käsittänyt, hän sai tuomion yleistävän lausunnon esittämisestä (&quot;tässä ajassa kaikki terroristit ovat muslimeja&quot;). Väite itsessään on vähintäänkin melkein oikein.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Haaviston tuntemusten taustalla on epäily, että meilläkin keskustelu voi mennä yhtä pitkälle kuin mainituissa maissa. Epäilylle ei ole perusteita. Ruanda on alkukantainen kouluttamattomien ihmisten maa, eikä useimpien sikäläisten yleistietämystä saati käsitystä tiedon ja luulon erosta voi verrata meikäläiseen normaaliin. Juuri hyvä yleistietämys ehkäisee meitä samalta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Jugoslavia on puolestaan mielenkiintoinen esimerkki keskustelun tukahduttamisesta. Maa oli monikulttuurinen ja kansallisuuskysymykset olivat pitkään lakaistuna maton alla. Kun maan romahduksen myötä keskustelu vihdoin vapautui, se oli sekin alkukantaista. Ikään kuin kiihkoherännäisyys omasta etnisyydestä valtasi monien mielet. Meillä on voitu tunnustaa suomalaisuutta ja tunnustella suhdetta omaan suomalaisuuteensa ja miten sen pohjalta tulisi suhtautua muihin. Jugoslaviassa mylläsi sama, mikä yleisesti Euroopassa, kun kansallisromantiikasta oli vielä paljon vähemmän aikaa nykypäivästä katsoen. Eurooppa on kypsynyt, se on tosiasia.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Maahanmuuttokeskustelussa pitää pyrkiä asiallisuuteen, mutta pitää myös ymmärtää ihmisluontoa. Jos ihminen näkee epäoikeudenmukaisuutta, on aivan sallittua kuohahtaa. Niin kävi pääministerillekin, ja niin käy teille jokaiselle ajoittain. Olennaista on hallita kuohahduksiaan. Siksi etenkin lasten tulee voida avoimesti suuttua (vastakohtana suuttumukselta suojeluun) ja sitä kautta tulla tutuksi tunteidensa kanssa ja oppia tapoja suhtautua niihin hallitakseen itseään.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Suomessa rasistisia rikoksia on ollut vähän, eivätkä uusimmat tiedot tilannetta merkittävästi muuta. Vaikka määrä on matala, viime vuoden lopulla rikosten määrä lisääntyi selvästi 90:stä kuukaudessa 140:een kuukaudessa. Syynä tietenkin on turvapaikanhakijoiden vyöry. Siitä seurasi kiivasta keskustelua mutta, mikä olennaista, paljon enemmän kontakteja. Kohtaamisten myötä konfliktien riski kasvaa. Keskustelua pidetään yllykkeenä tekoihin, mutta pitää myös ymmärtää, mistä keskustelu saa kipinänsä (epäsuotuisasta tilanteesta). Hyvä asia on, että suomalaiset rasismirikokset ovat enemmän vain sanailua ja solvauksia ja pahimmillaan pahoinpitelyitä, mutta eivät kuitenkaan hengenriistämisiä tai muuta aivan toisen luokan väkivaltaa. Kannattaa siis suhteuttaa ongelma. Meillä ei tapeta etnisin syin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kiinnostavaa on pohtia, miksi Suomessa muiden kuin toimittajien sananvapauden rajoittaminen esimerkiksi vihapuheen tulkintaa laventamalla vaikuttaa olevan niin yleistä ja herättää vähän yleistä kritiikkiä? Vastaus voi olla suomettumisen ajassa. Se hellitti vasta Venäjän romahdettua 25 vuotta sitten. Siihen saakka valtamedia oli omaksunut roolin vastuullisen neuvostoliittoargumentoinnin mestarina. Kriittiset näkökulmat olivat häiriköiviä, eivätkä raikkaita. Niinpä sananvapaus oli rajoittunutta, omasta tahdosta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Toisin sanoen, meillä on historiassa hyväksyvä perinne sananvapauden rajoittamiseen, eikä siitä ole kovin kauaa. Voi kysyä, onko se pöly karistettu olkapäiltä vai ei. Ehkäpä maassamme vasta opetellaan hyväksymään erilaisia ja loukkaaviakin mielipiteitä, mitkä jossain muualla ovat itsestään selvästi sallittuja.</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>Väärinymmärtäjä: en universaalisti tue kenenkään solvaamista tai pahoinpitelemistä. Älä siis väitä kommenteissa minun tukevan tai sallivan toisuskoisten tai -rotuisten solvaamista tai ylipäätään muita oikeudenloukkauksia.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ylen Perjantai-ohjelmassa, mitä yleensä välttelen, Pekka Haavisto taisi mennä yhdessä kohden yli laudan. Mainittakoon, että monta asiallista huomiotakin tuli, mutta yksi särähti korvaan.

 

Haavisto linkitti Jugoslavian hajoamissodan, Ruandan kansanmurhan ja meikäläisen vihapuheen. Hän sanoi, että vihapuheesta mennään tekoihin ja esimerkkeinä olivat nuo kaksi. Hän olisi myös voinut mainita Hitlerin, se on samalla tavalla aivan osuva sekin.

 

On kuitenkin ihan psykologian perusasioita, etteivät kovat puheet johda kuin aniharvoin tekoihin. Syy on siinä, että ihmisiä ohjaa muukin kuin hetkellinen tunne, järki. Sen pohjalle sivilisaatio on rakentunut ja se erottaa meidät eläimistä. Jos se ero kyseenalaistetaan, verrataan vihaisia ihmisiä eläimiin. Joku voisi sanoa sitä hienovaraiseksi rasismiksi tai eriarvoistamiseksi.

 

Viha voi ajaa epävakaat ihmiset tekoihin, sen verran Haavisto osuu oikeaan. Se, missä hän hyvin pahoin hairahtui, oli ruandalaisen ja jugoslavialaisen keskustelun rinnastaminen meikäläiseen. Meillä ei käydä katteetonta keskustelua lasten syömisestä ja muusta pähkähullusta. Keskustelumme on aivan eri planeetalta. Esimerkkinä on Terhi Kiemungin saama tuomio käräjäoikeudelta. Jos olen käsittänyt, hän sai tuomion yleistävän lausunnon esittämisestä ("tässä ajassa kaikki terroristit ovat muslimeja"). Väite itsessään on vähintäänkin melkein oikein.

 

Haaviston tuntemusten taustalla on epäily, että meilläkin keskustelu voi mennä yhtä pitkälle kuin mainituissa maissa. Epäilylle ei ole perusteita. Ruanda on alkukantainen kouluttamattomien ihmisten maa, eikä useimpien sikäläisten yleistietämystä saati käsitystä tiedon ja luulon erosta voi verrata meikäläiseen normaaliin. Juuri hyvä yleistietämys ehkäisee meitä samalta.

 

Jugoslavia on puolestaan mielenkiintoinen esimerkki keskustelun tukahduttamisesta. Maa oli monikulttuurinen ja kansallisuuskysymykset olivat pitkään lakaistuna maton alla. Kun maan romahduksen myötä keskustelu vihdoin vapautui, se oli sekin alkukantaista. Ikään kuin kiihkoherännäisyys omasta etnisyydestä valtasi monien mielet. Meillä on voitu tunnustaa suomalaisuutta ja tunnustella suhdetta omaan suomalaisuuteensa ja miten sen pohjalta tulisi suhtautua muihin. Jugoslaviassa mylläsi sama, mikä yleisesti Euroopassa, kun kansallisromantiikasta oli vielä paljon vähemmän aikaa nykypäivästä katsoen. Eurooppa on kypsynyt, se on tosiasia.

 

Maahanmuuttokeskustelussa pitää pyrkiä asiallisuuteen, mutta pitää myös ymmärtää ihmisluontoa. Jos ihminen näkee epäoikeudenmukaisuutta, on aivan sallittua kuohahtaa. Niin kävi pääministerillekin, ja niin käy teille jokaiselle ajoittain. Olennaista on hallita kuohahduksiaan. Siksi etenkin lasten tulee voida avoimesti suuttua (vastakohtana suuttumukselta suojeluun) ja sitä kautta tulla tutuksi tunteidensa kanssa ja oppia tapoja suhtautua niihin hallitakseen itseään.

 

Suomessa rasistisia rikoksia on ollut vähän, eivätkä uusimmat tiedot tilannetta merkittävästi muuta. Vaikka määrä on matala, viime vuoden lopulla rikosten määrä lisääntyi selvästi 90:stä kuukaudessa 140:een kuukaudessa. Syynä tietenkin on turvapaikanhakijoiden vyöry. Siitä seurasi kiivasta keskustelua mutta, mikä olennaista, paljon enemmän kontakteja. Kohtaamisten myötä konfliktien riski kasvaa. Keskustelua pidetään yllykkeenä tekoihin, mutta pitää myös ymmärtää, mistä keskustelu saa kipinänsä (epäsuotuisasta tilanteesta). Hyvä asia on, että suomalaiset rasismirikokset ovat enemmän vain sanailua ja solvauksia ja pahimmillaan pahoinpitelyitä, mutta eivät kuitenkaan hengenriistämisiä tai muuta aivan toisen luokan väkivaltaa. Kannattaa siis suhteuttaa ongelma. Meillä ei tapeta etnisin syin.

 

Kiinnostavaa on pohtia, miksi Suomessa muiden kuin toimittajien sananvapauden rajoittaminen esimerkiksi vihapuheen tulkintaa laventamalla vaikuttaa olevan niin yleistä ja herättää vähän yleistä kritiikkiä? Vastaus voi olla suomettumisen ajassa. Se hellitti vasta Venäjän romahdettua 25 vuotta sitten. Siihen saakka valtamedia oli omaksunut roolin vastuullisen neuvostoliittoargumentoinnin mestarina. Kriittiset näkökulmat olivat häiriköiviä, eivätkä raikkaita. Niinpä sananvapaus oli rajoittunutta, omasta tahdosta.

 

Toisin sanoen, meillä on historiassa hyväksyvä perinne sananvapauden rajoittamiseen, eikä siitä ole kovin kauaa. Voi kysyä, onko se pöly karistettu olkapäiltä vai ei. Ehkäpä maassamme vasta opetellaan hyväksymään erilaisia ja loukkaaviakin mielipiteitä, mitkä jossain muualla ovat itsestään selvästi sallittuja.

 

Väärinymmärtäjä: en universaalisti tue kenenkään solvaamista tai pahoinpitelemistä. Älä siis väitä kommenteissa minun tukevan tai sallivan toisuskoisten tai -rotuisten solvaamista tai ylipäätään muita oikeudenloukkauksia.

]]>
14 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227338-haavisto-suomalainen-maahanmuuttokeskustelu-kansanmurhien-yllyke#comments Mediakritiikki Rasismi Sananvapaus Suomettuminen Vihapuhe Sun, 04 Dec 2016 12:01:07 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227338-haavisto-suomalainen-maahanmuuttokeskustelu-kansanmurhien-yllyke